sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Rakennuttajista rakentajiksi

Noniin. Näin siinä sitten kävi. Rinta rottingilla vielä kesällä retosteltiin, että avaimet käteen ja jouluksi kotiin. Niin vissiin. Tänä viikonloppuna koitti se hetki, kun perhe Punainen vilkaisi viimeisen kerran lompakon pohjalle (eli OP:n verkkopankkiin) ja vertasi sitä budjettiin ja totesi, että raksahousut jalkaan ja hommiin.

Molemmissa taloissa alakerta on nyt valmis ja odottaa ontelolaattoja. Niiden saapuminen siirrettiin tapahtuvaksi heti uuden vuoden jälkeen, koska aukkojen ylityspalkkien valun ei uskottu kuivuvan tarpeeksi nopeasti nyt ennen joulua. Alkuviikosta työmiehet siivoavat raksasotkut ja joulun yli työmiehet ovat jouluvapaalla ja palaavat uuden vuoden jälkeen hommiin.

Talo Punaisen kellarikerros täydessä korkeudessa.








Maisemat talo Punaisen kellarikerroksen kattokorkeudesta
Niinpä herra Punainen veti raksahousut jalkaan, haki työvälineet ja näin muuttui tänä viikonloppuna rakennuttajat rakentajiksi. Ensimmäisenä omana hommana on runkourakkaan kuulumaton sokkelin vesieristys. Ja sehän tapahtui niin, että herra Punainen apujoukkoinaan seniorityövoimaan kuuluva ystävämme Jameson (joka on vieraillut myös aiemmissa jaksoissassamme) sotki oikaisulaastit ja läiski eli slammasi ne sokkeleihin. Laastin kuivuttua vuorossa on bitumiliuoksen ja bitumikermin levitys sokkelin pintaan ja sen jälkeen se hauskimmalta kuulostava homma eli kermin sulatus nestekaasupolttimella. Siinä kohtaa saatan itsekin liittyä työvoimaan. Ihan vaan terapiamielessä.

Oikaisulaastin sekoittelua

Slammausta
Tässä kuvassa näkyy talon etupuolelle tuleva maan korkeus. Täyttömaata tulee siis öbaut tuohon laastilla lätkittyn alueen reunan korkeudelle saakka. 

Näissä puuhissa kuluu siis joululoman luppotunnit. Tajusimme juuri, että tämä on viimeinen joulu tässä nykyisessä kodissa ja jotenkin sen valmistelu on jäänyt ihan retuperälle vuoden lopun työkiireiden ja näiden raksahommien vuoksi. Häthätään nyt viikonloppuna tehtiin sellainen köyhän miehen joulusiivous ja juostiin Plantagerista halpa joulukuusi, joka oli juuri sen laatuinenkin: kuiva ja käyrä käppänä. No, kuorrutettiin se tuplamäärällä koristeita ja saa kelvata. Olkoot tämä nyt tälläinen vähän sinnepäin joulu tänä vuonna :)

2 kommenttia:

  1. Ihana asenne lompakon pohjan näkymisestä huolimatta! Tsemppiä raksailuun, ottakaa tästä vaiheesta paljon kuvia, niin voi aikanaan jälkipolville sanoa "ihan itse rakennettiin" :) Ja rauhallisen rentoa joulua kuitenkin myös!

    VastaaPoista
  2. Moi, no ei se asenne ihan noin reipas ole koko aikaa tämän maatyökatastrofin äärellä. Ehdin mm. jo kerran kirjoittaa blogipostauksen otsikolla "mustaa paskaa", mutta jätin sen yön yli hautumaan ja jätin julkaisematta :) Ei todellakaan ole naurattanut kun pennejä on laskettu, mutta sen verran kuitenkin jalat maassa -väkeä, että sitten vaan otetaan käyttöön plan B. Ei se talo murehtimalla nouse eikä budjetti myöskään oikene. Pelastetaan mitä pelastettavissa on! Jos tilanne olisi se, että budjettiin olisi jo laskettu kaikki mahdollinen oman työn osuus ja senkin jälkeen tilanne olisi hirviömäinen, niin sitten ehkä jo joutuisin julkaisemaan sen "Mustaa paskaa" -postauksenkin :)

    VastaaPoista