Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jotul fs 91. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jotul fs 91. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. kesäkuuta 2015

No nyt taas homma etenee

Useampi jumitusviikko takana. Vaikka toki kovasti töitä raksoilla super-Pappa ja herra Punainen painavat, niin edelliset viikot kattojen koolauksineen ja levytyksineen tuntuivat edistymisen kannalta hii-taal-ta. Molemmat työmiehet ovat siirtyneet kesälaitumille eli kokopäiväisesti raksahommiin. Herätyskello kilahtaa kello viisi joka aamu ja raksaukot painavat hommiin.

Nyt molempiin taloihin on rantautuneet seinien ja kattojen tasoittajat ja maalaajat ja homma etenee myös näkyvästi. Omatoimisten koolausten, levytysten ja valoaukkojen kaivertelujen jälkeen on aika antaa seinät ja katot jälleen ammattilaisten käsiin.

Vajaan viikon verran tasoitusporukka tasoitteli ikkunoiden ja ovien aukkoja ja tänään oli suuri osa seinistä saanut ensimmäisen tasoitekerroksen päällensä.

Kaksi savua: seinien tasoitus

Kaksi savua: seinien tasoitus


Talo Sinisessä on takkakin jo löytänyt paikalleen keskelle huonetta. Tuolta vällyjen altahan aikanaan löytyy Jotul fs 91 valkoisena.

Kaksi savua: Jotul fs 91


Talo Siniseen on ilmestynyt lopultakin myös liukulasiovi. Se on aivan valtavan hieno. Ja iso. Kyllä nyt kelpaa terassille astella. Talo Punaisen puolelta vain kateellisena katsellaan. Ja tepastellaan parvekkeelle ihan siitä tavallisesta köyhän miehen lasiovesta. Sinisten puolella myös vihreä viidakkomaisema, joka ikkunasta avautuu on kauniimpi kuin meillä Punaisen puolella. Me katsellaan naapurin keittiön ikkunoista sisään.

Kaksi savua: lasiliukuovi
Talo Sinisen paremmat parvekemaisemat







Talo Punaisen naapurimaisemat

Talo Sinisessä on super-Pappa ehtinyt myös jo laatoitushommiin ja yläkerran kypyhuoneessa on seinät jo laatassaan ja alakerran saunakylppäriin vedellään vesieristettä seiniin.







Punaisen puolelle sen sijaan tupsahti 3 tonnia laattoja (niitä todellisella tuskalla valittuja) tänään pihalle ja laattamiestä vasta etsitään. "Mukava pieni loppuverryttely ennen kotiin pyörällä polkemista", sanoi herra Punainen kun 3 tonnia laattoja pihasta sisään kantoi. Morjens.


Super-papalla on Sinisen puolella työkalut todella insinöörimäisessä järjestyksessä. Hän pyysi painottamaan, että siisteys ja järjestys työmaalla edesauttaa merkittävästi sekä turvallisuutta että tehokuutta. Tutkittu juttu. Kuulemma. Uskon sen.


Ja vielä loppukevennys. Pihaltamme kaadettiin monta viikkoa sitten kolme ikivanhaa hopeapajua ja pöllit jätettiin pihalle odottamaan loppusijoituspaikkaa. Vaan ne penteleetpä eivät heittäneet henkeään, vaan nyt niistä kasvaa uutta versoa. On se melkoinen tapaus tuo paju. Puiden torakka. Ei kuole millään!



torstai 4. joulukuuta 2014

Takkatakinkääntäjät

Ajoissa erilaisten talon hankintojen valintojen aloittaminen on varmasti järkevää, ettei lopussa iske hillitön kiire ja paniikki, mutta on sillä kääntöpuolensakin. Mitä pitempään niitä valintoja pohtii ja pähkii, niin sitä useamman kerran ehtii mielensä muuttaa ja takkinsa kääntää kertakaikkisesti vuorit päällepäin.

Näin on nyt käynyt takkojen osalta sekä Sinisessä että Punaisessa talossa. Vielä loppukesästä visio oli aivan kirkas, että takka on iso, perinteinen ja musta tai harmaa. Siitä postaus löytyy täältä. No, nyt vettä ei ole virrannut kuin pari kuukautta ja takkatakit on käännetty ihan täysin. Varaavista, isoista ja tummista takoista on mieli muuttunut kevyisiin, vaaleisiin sisustustakkoihin.

Taloihimme tulee kaukolämpö ja vesikiertoinen lattialämmitys, joten varsinaisesti varaavaa takkaa emme tarvitse. Olohuoneiden tilankäytön kirkastuttua on myös kirkastunut ajatus siitä, että takka voisi olla hyvinkin siro ja viedä mahdollisimman vähän tilaa.

Talo Sinisessä takka tulee keskelle olohuonetta ikkunan eteen.


Talo Punaisessa takka tulee olohuoneen ja keittiön väliin seinustalle. Tuo valkoinen möhkäle tuossa vasemmalla parvekkeen ovien edessä. 



3D-kuvissa unohtui laittaa valot päälle, joten sisällä on vähän hämärää :), mutta saatte kuvan kuitenkin.

Tällä hetkellä takkapohdinnoissa kärkikahinoista löytyy tämän tyyppisiä takkoja:





























Kaikkia näitä yhdistää siro muotoilu, matalahko koko ja suuri tuliluukku. Kärkikahoissa pyöri myös Nordpeisin Ronda 160, mutta livenä sen nähtyämme tiputimme senkin pois, sillä siitä tuli liikaa sellainen pönttöuuni-fiilis.

Tällä hetkellä talo Punaisen suosikki on Contura 35 ja talo Sinisen Jotul fs 91. Molemmat ovat noin 160 cm korkeita ja 50-60 cm leveitä takkoja. Molemmat varaavat ja luovuttavat lämpöä jonkin verran, mutta eivät varsinaisesti ole lämmitykseen tarkoittuja takkoja. Jotul on valmistettu kevytbetonista ja siinä on käytetty lämpöä varaavaa oliviinihiekkaa. Conturaan taas saa powerstone-lämpömakasiinin, joka luovuttaa lämpöä. Tuossa kuvassa Rais Pilar on vielä kummittelemassa, mutta pudonnee pois kärkimitteöistä. Kaunis toki sekin ja sitä saa vaikka ja missä väreissä, jos nyt sattuu esimerkiksi lilan tai turkoosin takan haluamaan.