Näytetään tekstit, joissa on tunniste terassi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terassi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. lokakuuta 2014

Parvekkeita ja hulevesihommia

Budjettiviilaukset on tehty ja isoista (30 m2) terasseista luovuttu. Molempiin taloihin jää toki parvekkeet, ihan isot nekin (13-15 m2). Kuten tästä asemapiirroksesta näkyy, niin tontti on nafti ja pihat tosi pienet. Terasseista luopuminen todennäköisesti avartaa pihaa ja tuo muutaman metrin sitä "lisää", kun maatason aurinkoterassin voi aloittaa suoraan seinästä eikä sen tarvitse ylettää terassin "yli".

Kaksi Savua - asemapiirros


Puurimakaiteisena yleisilme on kevyempi ja näyttää tältä. Ollaan itse ihan tyytyväisiä tähän vaihtoehtoon. 

Valkoinen kivitalo - puuparveke


Tontilla on rakennuslupaa odotellessa päästy louhinnassa loppusuoralle. Jäljellä on enää kanaalilouhinta piuhoille ja putkille ja sitä jatketaan niin pitkään kun rakennuslupa tulee (sitä on lupailtu tulevaksi ihan lähiaikoina). Jos jää vaille, niin jatketaan myöhemmin. Vastaava mestarimme haluaa päästä pohjien tekoon sillä punaisella sekunnilla kun lupa tulee, ettei talvi tule tupaan ennen kattoa. Ja sehän kuulostaa meistä hätähousuista oikein hyvälle! Valtaosa isommasta irtolouheesta on roudattu pois ja hienommalla louhella on täytetty ja tasoitettu tonttia. 

Kalliotontin laen ollessa kyseessä hulevesien (eli sade- ja sulamisvedet) johtaminen tapahtuu hulevesien imeytyskentän avulla (kaivoja ei ole mailla halmeilla). Sen paikka on tonttien keskellä pihan peräosassa. Sellainenkin oli tontille edellisviikon saldona ilmestynyt. Super-Pappa arvioi, että imeytyskenttämonttu vetää 60 m3 louhemursketta. Että aika iso kuoppa tuossakin kohtaa oli. Jos tästä alla olevasta kuvasta oikein tarkkaan tiiraa, niin näkee, että meillä tulee olemaan kivimuurin kunnostustalkoot kun talot on pystyssä. Aidan alaosa alkaa olla aika "tack och adjö" jo tässä vaiheessa projektia. 


Hulevesien imeytyskenttä



sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Budjetti paukkuu

Kun kallion laelta tontin on hommannut, niin se todellakin tarkoittaa louhintaa, louhintaa ja louhintaa. Oman jännittävän lisänsä louhintatöihin ja sen budjettiin on tuonut kallioon vuosikymmeniä sitten rakennettu uima-allas, saunan perustus ja valtava maakellari, joiden uumenissa olevaa betonin määrää kukaan ei osannut etukäteen täsmälleen arvata. Kaikenkarvaista betonia ja muuta maa-ainesta on roudattu tontilta pois kalliolouheen lisäksi lukemattomia kuormia. Lisäksi hyvin lähellä on useampia taloja "samalla kalliolla", joten louhinta on pitänyt tehdä pienemmillä panoksilla ja varovasti.

Varmaan arvaattekin jo... Budjetti, vaikkakin huolella ammattilaisten kanssa suunniteltu, alkaa nitistä liitoksistaan jo tässä vaiheessa. Sitä tässä kovasti tutkailtuamme, olemme tulleet molemmat raksaperheet siihen tulokseen, että palataan vielä nyt, kun voidaan piirroksien ääreen ja katsotaan onko siellä viilauksen paikkoja. Rakennesuunnittelu on vielä siinä vaiheessa, että muutoksia ehditään järkevästi tehdä, jos niillä saadaan vähän budjettia väljennettyä.

Neliöistä emme halua kummassakaan talossa tinkiä, joten tutkailemme onko taloissa sellaisia rakenteellisia ratkaisuja, joita viilaamalla saisimme säästöjä aikaiseksi. Ensimmäisenä isona viilauksen kohteena on yläterassit. Taloissahan on nyt isot lasitetut parvekkeet sekä isot avoparveketerassit SEKÄ alapihan terassit. Olisiko siinä viilaamisen paikka? Riittäisikö pelkkä parveke ja alapihan terassit? Parvekkeen koko on noin 12 m2 eli makuuhoneen verran. Tai voisiko yläterassit toteuttaa kevytrakenteisempina? Ja/tai pienempinä. Nythän niiden rungot on piirretty muurattavaksi harkoista ja lattiat ontelolaatasta ja kokoa on vaikka naapurille jakaa. Tosin siellähän on samanlainen, ha ha (lue: kuivakkaa naurua).


parveketerassin poisto?
Olisiko tässä järkevä säästön paikka?

Talo ilman terassiparveketta
3D-hahmotelma talo Punaisesta ilman yläterassia. Yläterassillinen kuva löytyy tuolta blogin pääkuvasta sivun ylhäältä. 

Mitäpä luulette. Pärjäisikö sitä ihminen näillä parveke- ja terassimäärillä? Alakertaan tulee pihaan tottakai terassialue, jota tässä ei nyt näy. Tuo punapaitainen herrasmies tuossa juuri terassilla tepsuttelee.

Meillä talo Punaisessa viilaamme myös sisäänkäyntejä. Nyt pääsisäänkäynnin (joka on yläkerrassa) alle on piirretty alakerrassa sijaitsevien varaston ja teknisen tilan sisäänkäynnit. Ratkaisuna se vaatii muuraamista, seinien tukemista ja ties mitä, että "sisäänkäyntiluola" saadaan aikaiseksi. Nämä ovet sulkemalla voidaan pääsisäänkäynti tehdä maavaraiseksi ja helpommalla = edullisemmin.


Kellarin sisäänkäyntien poisto?
Kellarin sisäänkäynnit suljetaan ja kulkuaukkoa ei tarvitse tehdä. 
Tällaisia "pikku" pohdintoja on meneillään Kahden Savun projektissa ja toivottavasti kun näistä on päästy yhteistymmärrykseen (lähinnä kukin itsensä kanssa) ja budjetti näyttää turvalliselta jatkaa, päästään jatkamaan suunnitelmien mukaisesti.

Ja täytyypä tässä välissä kehaista taas arkkitehtiämme Sirpaa, jolta muutoksista piirrokset kerta toisensa jälkeen saadaan parissa päivässä. Jostain kun olen lukenut blogeista kauhutarinoita muutospiirroksista, joita on odoteltu kuukausia ja projekti seisoo. Meillä jos projekti laahaa, niin kyllä ihan muista kuin arkkitehdin edesottamuksista johtuen.

Tällä välin tontilla louhinta jatkuu ja alkaa luojan kiitos olla jo loppusuoralla. Noin puolet louheesta menee tontin täyttöön (jep, ihan hölmöläisten hommalta kuulostaa: toisaalta räjäytetään ja toisaalle täytetään) ja puolet kuskataan pois. Tässä tunnelmia louheiden seasta :)

Räjäytyslouhetta / kukkulan kuningatar


torstai 17. heinäkuuta 2014

Tunnelmia asuntomessuilta, osa 3: ikkunoita, terassilautoja ja muuta sälää

Vaikka meidän projektissa pihat ja terassit on vielä pilkkeenä rakennuttajien silmäkulmissa, niin tuli Jyväskylän asuntomessuilla vähän pihojakin vilkaistua. Ja erityisesti parvekkeiden ja terassien ovia ja pohjien pinnotteita.

Terassin liukuovet 


Liukuovet olivat, kuten eilisessä postauksessani jo mainitsin, nyt todella kuumaa kamaa terassiovissa. Meidän projektissamme Super Pappa, äiti Sinisen raksa-ammattilaisisä, on suhtautunut kriittisesti liukuoviin Suomen talvessa. Katsotaan josko kuitenkin uskaltaudumme moiset hankkimaan paikkoihin, joissa ovien kohdalle suojaa antaa parveke, katos tai lasitus. Muutamissa messukohteissa yritimme taloissa pyöriviltä näytteilleasettajien edustajilta kysellä liukuovista tarkemmin, mutta harmiksemme huomasimme, että monissa paikoin taloihin oli palkattu oikein mukavia ja ystävällisiä messutyttöjä ja -poikia, mutta ei heillä ollut tuon taivaallista tietoa esimerkiksi nyt näistä liukuovista. Kysyimme, että miten ne talvea kestävät, niin vastaus oli "oikein hyvin, en minä nyt muuta siitä osaa sanoa" :) No, täytyy selvitellä asiaa suoraan ovifirmojen kautta.

Terassin komposiittilaudat


Terassien ja parvekkeiden lattioiden pinnotteena oli useassa kohteessa komposiittilaudat. Tähän asti olen ollut puun kannalla, mutta nyt kun noita komposiitteja tarkemmin katselin, niin oikean värin kohdalle tullen ne näyttivätkin yhtäkkiä aika tyylikkäiltä vaihtoehdoilta. Ovat myös ilmeisen helppohoitoisia eivätkä vääntelehdi ja elä sään mukana niin kuin ainakin meidän nykyiset terassilaudat ovat tehneet. Ilmeisen tyyristä lystiä tuo komposiitti vielä tänä päivänä on, joten ainakaan ihan tanssilavan kokoista terassia ei sellaisesta meillekään tule. Äiti Sinisen päätä emme saaneet komposiittiin käännettyä, ainakaan vielä, joten naapurissa nakutellaan todennäköisesti ensi kesänä nauloja puulankkuihin. Tässä kuva jonkun messutalon terassin kulmasta. Oikein siisteiltä ja napakoilta näyttävät nuo laudat.

Jyväskylän asuntomessut, terassin komposiittilaudat

Ikkunateippaukset ja sisustustarrat

Muutamissa messutaloissa silmiini osui etuovien vierusikkunoissa ja kylpyhuoneiden tai wc-tilojen ikkunoissa peittäviä teippauksia. Vaikka perhe Sinisen kanssa ikiaikaisia ystäviä ollaankin ja sovussa samalle tontille taloja tehdään, niin jotain pikku suojauksia myös meidän naapuriin antaviin kylpy- ja wc-tilojen tuuletusikkunoihin lienee pitää miettiä. Ja totisesti toivon, että naapurissa mietitään ihan sitä samaa. Joku raja silläkin on mitä kaikkea jaetaan, vaikka vanha sanonta sanookin, että yhteisiä on uskovaisten evväät. 

Muun muassa tällaisen Art4U:n Teuvo Lomanin suunnitteleman Osmat-tarran bongasin messutalosta numero 2 (Cube 170). 

Jyväskylän asuntomessut, Cube 170, Art4U ikkunatarra


Talon nro 10 (Honka Harmonia) ulko-oven viereisestä ikkunasta taas löytyi tällainen. 

Jyväskylän asuntomessut, talo 10, Honka Harmonia


Sisutustarroja on pitkään jo vilahdellut sisustuksissa ja blogeissa. Ja varmaan jo viime vuosien asuntomessuillakin, mutta en jostain syystä sen enempää ole pannut merkille vasta kun nyt. Tytär bongasi oman suosikki quotensa talo numero 2:n pihalla olevasta kampaamotilasta. 

Jyväkylän asuntomessut, talo 2, Cube 170, sisustustarra


Isä Punainen taas halusi aivan erityisesti osoittaa minulle tämän tarran, joka löytyi talosta numero 20 (Honka Harmonia). Pitäisikö tästä nyt sitten joku vinkki ottaa vastaan?

Jyväskylän asuntomessut, talo 20, Honka Harmonia, sisustustarra

Makuuhuoneen säilytyskaapistot

Viimeisenä asuntomessuhuomionamme olkoot tältä erää useammassakin messutalossa silmiin pistäneet matalat kaapistot makuuhuoneessa ikkunan alla. Sen mukana tuodun idean todennäköisesti toteutamme myös omassa makkarissa. Alunperin makkarissamme oli katosta lattiaan ulottuva ikkuna, mutta tarkemmin pohdittuamme pienensimme sitä ja nostimme sen alkamaan 70 sentin korkeudelta. Makuuhuoneen ikkunasta on suora näkymä perhe Sinisen ulko-ovelle eli mitään eteeristä merimaisemaa siitä ei pääse katselemaan. Miksi siis maksaa isosta ikkunasta, joka kuitenkin peitetään verholla. 

Ikkunan alle mahtuu siis seinän levyinen rivistö matalia kaappeja. En ihan nyt heti keksinyt, että mitä tuollaisissa kaapeissa makuuhuoneessa säilytetään, mutta epäilen vahvasti, että yksikään säilytystila ei jää meillä käyttämättä. 

Tässä pari bongausta tuollaisista kaapistoista messutaloista. Näistä en pannut ylös mistä kohteesta ne löytyivät. 

Jyväskylän asuntomessut, makuuhuoneen matala kaapisto

Jyväskylän asuntomessut, makuuhuoneen matala kaapisto
Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän Kahden Savun messuraportin. Ehkä vielä palaamme joihinkin yksityiskohtiin ja mukaan tarttuneisiin ideoihin raksamatkan varrella. Kuvamateriaalia kertyi useita satoja räpsäyksiä. Niitä varmasti tulee selailtua sitä mukaa kun oma projekti etenee. 

Niin ja se alkuperäinen ajatus siitä, että asuntomessuilla keskitytään talotekniikkaan. No, ei keskitytty. Syystä, että kun saavuimme ummikkoina kyseisten palveluntarjoajien ständeille, niin kissa vei kielen, eikä osattu kysyä mitään, kun ei edes tiedetty mitä pitäisi kysyä. Saati sitten osattu vastata ständillä palvelevien setien kysymyksiin. Siitä kehkeytyi vaivaannuttavia hiljaisia hetkiä ja poistumisia takavasemmalle. Palatkaamme tähän asiaan kun olemme kerranneet perusoppimäärän talotekniikka-aihetta ja osaamme esittää edes niitä tyhmiä kysymyksiä. 

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Tontti on meidän

Villiä tuuletusta ja uskaliaita kevätjuhlaliikkeitä! Unelmatontin myyjä jätti ostotarjoukseen vastatarjouksen, jonka me hyväksyimme. Tontti on meidän!

On jokseenkin pöllämistynyt olo. Reilu kuukausi sitten ei ollut aitoa ajatuksenpoikastakaan, että tässä ollaan tontteja ostamassa ja taloja rakentamassa ja nyt meillä on tontti. Tuntuu, että ihmiset etsivät tonttiaan kuukausia tai jopa vuosia, mutta meille se lankesi muutamissa viikoissa. Tai no, kauppapäivä on muutamien viikkojen päästä, mutta kai tässä voi jo itseään tontin omistajaksi onnitella.

Rynnättiin ystäväni kanssa saman tien töiden jälkeen tontin laidalle fiilistelmään. Tontilla on vanha saunarakennus, maakellari ja kallioon louhittu uima-allas. Istuimme saunarakennuksen penkillä ja mittailimme tiluksia. "Tuossa on meidän terassi ja tuossa teidän. Tässä me juodaan kuohuvaa ilta-auringossa." Puolet tontin rajalla olevista puistakin tuli siinä jutuissa harvennettua. Sittemmin selvisi, että ne on kaupungin mailla. Onneksi ei kirvestä vielä käytetty.