Näytetään tekstit, joissa on tunniste String-hylly. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste String-hylly. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. tammikuuta 2016

Hyvää uutta vuotta ja työhuoneen tuunausta

Niin se vuosi vaihtui ja sen vaihtuessa ja taakse päin katsoessa tajusi kuinka paljon vuodessa on huhkittu kasaan. Tasan vuosi sitten uuden vuoden aattona toivottiin lauhoja ja pakkasettomia viikkoja, jotta seinät saadaan muurattua harjaan ja katto pään päälle. Silloin näytti tältä.

Nyt syksy ja joulua on vietetty jo pienen pieniä pintaviilauksia lukuun ottamatta uudessa kodissa.

kaksi savua
 
kaksi savua

Uuden talon valmistutta tilaa oli vastaanottaa joulua viettämään vähän enemmänkin porukkaa. Vaan muutamaa päivää ennen aattoa tajusin, että pentele, eihän meidän pienen pyöreän pöydän ääreen todellakaan mahdu koko vieraskatras. Ja muutenkin pöytä oli pientä pintaremonttia vaille. Siinä ei sitten ehditty dissainblogeja plärätä eikä Vepsäläisen kuvastoa kurkistella, kun keittiöön oli löydyttävä tarpeeksi iso ja vieläpä oikean mallinen (eli pyöreä tai neliö) ja vieläpä oikeanlaisesta materiaalista (mielellään vaalea puu, mielellään koivu, mielellään valkolakattua tai muuta vaalennettua) valmistettu pöytä. Helppoa kuin heinänteko! Eikös näitä valintoja yleensä hinkata tovi jos toinenkin.

Vaan nyt oli tähdet kohdallaan ja Ikean sivuilta kahvilakalusteosiosta (tiesittekös, että heillä on sellainenkin) silmään osui vuoden 2016 mallistosta pöytä, valkolakattua koivua, yksinkertainen, skandinaavisen kaunis, hintaan 126 euroa. Ja Ikea-hakkeri päässäni keksi, että noita kun laitetaan rinnan kaksi, niin kas, siinä on juuri oikean kokoinen, oikean mallinen ja oikeanlaisesta puusta tehty pöytä. Ja eikun Ikeaan.




































Pientä ruuvausta ja piehtarointia ja kas, siinä on juuri kahdeksalle sopiva pöytä parilla penkillö höystettynä joulua odottamassa. Tykkään!

Uusi keittiö näytti mihin pystyi ja totesimme sen juuri tapeeksi isoksi vähän useammallekin ihmiselle pyöriä ja hyöriä jouluruokia laittamassa. Laskutilaa oli tarpeeksi ja saareke toimi hyvin noutopöytänä. Keittiökin on siis nyt koeajettu kunnolla. Ei vikoja havaittu.

Puustelli-keittiö, Miinus-keittiö


Vaikka muutto tähän uuteen taloon oli meidän perhe Punaisen osalta vain noin 6 kilometrin verran, niin se toi täysin uudet ulkoilumaastot aivan lähietäisyydelle. Olen jo aiemminkin hehkuttanut, että todellinen elämänlaatubonus löytyy nyt lenkkimaisemista. Ja joulun aikaankin tuli mielenrauhaa haettua rantareiteiltä. Vaikka jouluaattona ohi viilettikin kajakkeja ja moottoriveneitä ja maisema olisi hyvin voinut olla elokuulta.

Kaksi savua



































Joulukinkkua piti alkaa sulatella ja ottaa itseään niskasta kiinni huushollin viimeisen kesken olevan huoneen suhteen. Alakerrassa kellariosassa taloa on oli vielä työ/askartelu/vieras/jokumuumikä-huone, joka on lähinnä näyttänyt tähän asti tältä.




































Tuo roinavarasto on lähinna odottanut inspiraatiota ja näkemystä, että mitä sinne lopulta tulee ja miten. Pengoin apinanraivolla Pinterestiä ja hain inspistä. Ja sieltähän se sitten lopulta lähti tulemaan. Tämän kuva verkkokalvoillani hyppäsin autoon ja kaahasin huonekalu- ja maaliostoksille. Jotain tämän tyyppistä on saatava.



Ensimmäinen tenkkapoo iski Strarkissa. Sain flashbackin pinnatuolien maalausurakastani. Mistä löydän harmaan tuonne seinään, joka ei taita ruskeaan tai vihreään tai siniseen tai punaiseen. No, sata värilappua läpi käytyäni käännyin myyjän puoleen, mutta harmikseni hyllyjen välistä löytyi välipäivinä myyjiä, joilta ei juuri apua asiaan irronnut. Otin sitten riskillä Tikkurilan Harmony -kartasta värisävyn V500 ja sillä mentiin. Se on monenkirjava sekoitus eri värejä, ei vain mustaa ja valkoista, mutta värikartassa näytti vähiten taittavan mihinkään. Jos johonkin, niin sitten siniseen ja sen ehkä vielä siedän. Ja koska hermothan allekirjoittaneella on hamsterin luokkaa, niin mitään testimaaleja ei maalailla, vaan koko purkki räiskästään seinään ja toivotaan toivotaan.


Onneksi tällä kertaa toiveet kuultiin ja harmaan sävy näytti ainakin tuossa kellarivalaistuksessa ihan käypäiseltä ja sinne se sai jäädä. Reunateippaukset tein tällä kertaa huolellisemmin kuin ikinä milloinkaan, mutta ketun marjat. Teipit veivat taas reunoista lepareita mennessään ja niin on korjaushommia luvassa. Är-syt-tä-vää!

Seuraavaksi tie vei sinne kuuluisaan Ikeaan (niin, muistatte lie, että se dissain-huonekalu-budjetti meni sinne maatyökuoppaan jo yli vuosi sitten) ja etsimään tuon Pinterest-kuvani hengessä kevyttä ja vaaleaa kalustusta työhuoneeseen. 

Ja nehän löytyi. Taas päivä puhkumista ja piehtarointia ruuvien ja muttereiden kanssa ja huonekalutkin on kasassa. Kodin ykkösen välipäiväalesta virvelöin - 70 % alella mattoaarteen ja avot. Huone alkoi olla kasassa. 

Ikea Fjälkinge, Ikea Lillåsen, String-hylly

Ikea Fjälkinge, Ikea Lillåsen, String-hylly

Seinälle päätyivät jo huhtikuussa Tukholmasta raahaamani String-hyllyt. Pöydän yläpuolella mallaavat paikkaansa julistekollaasin osaset. Tilasin Desenio-nimisestä verkkokaupasta sisustusjulisteita, joihin nappasin Ikeasta kehykset. Kehysten papereilla mallailin niille jo paikan seinälle. Ilmestyvät tuohon jahka posti ne kuljettaa. 

Pöytä kaipailisi vielä työvaloa. Se jääkööt mietintämyssyyn ja jostain hypännee matkaan kun sopiva löytyy. 

Nyt nautin hetken tuosta siisteydestä ja tyhjyydestä. Nimittäin tuolla kulman takana odottaa melkoinen läjä kaikenlaista roinaa, joka sitten setvimisen jälkeen päätyy tuonne hyllylle ja... well, eipä siellä muita paikkoja sitten taida ollakkaan, mihin sitä säilöä. 

Eli kyllä täällä elossa ollaan ja hommat etenee, vaikka muuton jälkeen syksy onkin ollut vähän hiljaiseloa ja hengen vetoa myös bloginkin suhteen. 




























maanantai 27. huhtikuuta 2015

Skandinaavista dissainia

Kahden Savun väki raksamatkailee nyt urakalla. Toivuttuamme Tallinnan raksareissusta suuntasimme seuraavaksi länteen eli Tukholmaan. Kyseessä ei kylläkään ollut raksareissu, vaan ihan tavallinen "muumiristeily", mutta kas, kun niin sopivasti sattui huonekalu- ja sisustusliikkeitä matkan varrelle.

Kun Siljan terminaalista hyppää metroon ja jää Östermalmstorgilla ja suuntaa kohti keskustaa jää matkan varrelle useampi ihana sisustus- ja huonekaluliike esimerkiksi Nybrogatanin varrella. Nordiska Galleriet on suosikkini. Sieltä löytyy lähes kaikki skandinaavisen muotoilun kulloisenkin hetken hittituotteet, jotka toki ovat hinnaltaankin kukkaroa keventäviä, sekä myös ikiklassikkoja. Ilahduttavasti sieltä kuitenkin löytyy aina myös ajan hengessä tyyliin sopivia edullisempiakin löytöjä.

Ovella vastassa kikatti Kay Bojensenin iki-ihana apina! Epäilenpä, että tämä veijari löytyy meidän uudesta kodista. Vielä se ei laukkuun hypännyt.

Kay Bojensenin apina

Nordiska Gallerietista löytyy myös tuttua kotimaista. Tässä Artekin klassikko, jota olen harkinnut hopeisena keittiön ikkunakulmaan roikkumaan. Mutta onko tämä jo vähän "kaikilla on" -osastoa? Ainakin kaikilla blogaajilla on :D


Vain ihasteluun hintansa puolesta tällä hetkellä sopiva Patricia Urquiolan Husk-sohva on aiiiiivan ihana! Ja tuo vihreä värikin oli todella kaunis. Vaikken vihreästä suuremmin pidäkään.

Patricia Urquiola Husk-Sofa

Nämä Fermobin värikkäät parveke- tai terassipöydät bongasin jo vuosi sitten vastaavalla reissulla ja nyt ne kutsuivat jo ovella keväisesti.

Fermob terassipöytä


Toinen ikisuosikki on tuttu ja turvallinen Design Torget. Tähän asti olen siellä vain hipelöinyt ihania tuotteita, mutta tällä kertaa jotain tarttui mukaankin. Matkakumppanit onneksi auttoivat auliisti raahaamaan kädet pitkinä ostoksia takaisin satamaan.

Ensimmäisenä matkalaukkuun sujahtivat nämä pöydät, jotka löytänevät paikkansa jommasta kummasta oleskelutilasta / olohuoneesta uudessa kodissa. Olen näitä tarjotinpöytiä hipelöinyt jo useamman kerran ja nyt ne tarttuivat matkaan.




Olen sillon tällöin aina vannonut, että "blogisisustuksia" en hommaa (ja tuossa Artekin lampunkin kanssa sitä vielä pohdin), mutta tässä kohtaa ostoskierrosta se vannomus lensi ruotsalaiseen romukoppaan ja hyvästä alesta mukaan tarttui String-hyllyjä kaksin kappalein. Värinä saarni-valkoinen. Sinnehän tuo ylhäällä mainittu Bojensenin apinakin sopii hyvin roikkumaan tikkaille. Blogi-klassikko on valmis ja sanat syöty taas kerran. 


String pocket

Kolmas ja viimeinen mukaan tarttunut esine oli tämä lehtiteline, jolle ajattelin kylläkin antaa toisen tehtävän eli tehdä siitä takkapuutelineen.



Nämä pienet sisustusostokset saavat nyt hetkeksi riittää ja rouva palata raksaruutuun kulkematta vankilan kautta, vai miten se meni.

Kun rouva ja tytär risteilevät ja ostelevat sisustustuotteita painaa herra Punainen raksalla pitkää iltaa. Tällä hetkellä työn alla on kattojen koolaukset, joista noin puolet alkaa olla naputeltu paikalleen.