Näytetään tekstit, joissa on tunniste kattokoolaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kattokoolaus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Skandinaavista dissainia

Kahden Savun väki raksamatkailee nyt urakalla. Toivuttuamme Tallinnan raksareissusta suuntasimme seuraavaksi länteen eli Tukholmaan. Kyseessä ei kylläkään ollut raksareissu, vaan ihan tavallinen "muumiristeily", mutta kas, kun niin sopivasti sattui huonekalu- ja sisustusliikkeitä matkan varrelle.

Kun Siljan terminaalista hyppää metroon ja jää Östermalmstorgilla ja suuntaa kohti keskustaa jää matkan varrelle useampi ihana sisustus- ja huonekaluliike esimerkiksi Nybrogatanin varrella. Nordiska Galleriet on suosikkini. Sieltä löytyy lähes kaikki skandinaavisen muotoilun kulloisenkin hetken hittituotteet, jotka toki ovat hinnaltaankin kukkaroa keventäviä, sekä myös ikiklassikkoja. Ilahduttavasti sieltä kuitenkin löytyy aina myös ajan hengessä tyyliin sopivia edullisempiakin löytöjä.

Ovella vastassa kikatti Kay Bojensenin iki-ihana apina! Epäilenpä, että tämä veijari löytyy meidän uudesta kodista. Vielä se ei laukkuun hypännyt.

Kay Bojensenin apina

Nordiska Gallerietista löytyy myös tuttua kotimaista. Tässä Artekin klassikko, jota olen harkinnut hopeisena keittiön ikkunakulmaan roikkumaan. Mutta onko tämä jo vähän "kaikilla on" -osastoa? Ainakin kaikilla blogaajilla on :D


Vain ihasteluun hintansa puolesta tällä hetkellä sopiva Patricia Urquiolan Husk-sohva on aiiiiivan ihana! Ja tuo vihreä värikin oli todella kaunis. Vaikken vihreästä suuremmin pidäkään.

Patricia Urquiola Husk-Sofa

Nämä Fermobin värikkäät parveke- tai terassipöydät bongasin jo vuosi sitten vastaavalla reissulla ja nyt ne kutsuivat jo ovella keväisesti.

Fermob terassipöytä


Toinen ikisuosikki on tuttu ja turvallinen Design Torget. Tähän asti olen siellä vain hipelöinyt ihania tuotteita, mutta tällä kertaa jotain tarttui mukaankin. Matkakumppanit onneksi auttoivat auliisti raahaamaan kädet pitkinä ostoksia takaisin satamaan.

Ensimmäisenä matkalaukkuun sujahtivat nämä pöydät, jotka löytänevät paikkansa jommasta kummasta oleskelutilasta / olohuoneesta uudessa kodissa. Olen näitä tarjotinpöytiä hipelöinyt jo useamman kerran ja nyt ne tarttuivat matkaan.




Olen sillon tällöin aina vannonut, että "blogisisustuksia" en hommaa (ja tuossa Artekin lampunkin kanssa sitä vielä pohdin), mutta tässä kohtaa ostoskierrosta se vannomus lensi ruotsalaiseen romukoppaan ja hyvästä alesta mukaan tarttui String-hyllyjä kaksin kappalein. Värinä saarni-valkoinen. Sinnehän tuo ylhäällä mainittu Bojensenin apinakin sopii hyvin roikkumaan tikkaille. Blogi-klassikko on valmis ja sanat syöty taas kerran. 


String pocket

Kolmas ja viimeinen mukaan tarttunut esine oli tämä lehtiteline, jolle ajattelin kylläkin antaa toisen tehtävän eli tehdä siitä takkapuutelineen.



Nämä pienet sisustusostokset saavat nyt hetkeksi riittää ja rouva palata raksaruutuun kulkematta vankilan kautta, vai miten se meni.

Kun rouva ja tytär risteilevät ja ostelevat sisustustuotteita painaa herra Punainen raksalla pitkää iltaa. Tällä hetkellä työn alla on kattojen koolaukset, joista noin puolet alkaa olla naputeltu paikalleen.