On siis aika alkaa miettiä vanhoista asunnoista eroon hankkiutumista! Kuten varmaan ihan jokainen, joka mitään uutisvälineitä seuraa tietää, että ajat ei ole nyt ihan parhaat sitä puuhaa ajatellen. Toki pientä piristymistä on uskaliaimmat asiantuntijat jo keväälle asuntokaupoille luvanneet. Tässä kohtaa tarttuu jokaiseen positiiviseen singnaaliin kuin hukkuva korteensa.
Kumpaisenkaan meistä raksaperheistä ei tarvinnut muuttaa väliaikaismajoitukseen rakennusajaksi (kiitos vaan pankeille ny oikke kovasti) ja saadaan asua omissamme hyvinkin loppuun asti. Paitsi, jos joku nyt justiinsa tulee sanomaan, että jos lähdette heti, niin maksetaan teidän kämpästä täysi hinta. Siinä tapauksessa lähtee rojut Pelikaaniin ääntä nopeammin ja sukulaiset saavat hiljaisia ja huomaamattomia vuokralaisia kevääksi. Moista ei kuitenkaan ole näköpiirissä, joten eikun siivousrätti kauniiseen käteen ja tavaroita piilottelemaan, että saadaan epärealistisen siistejä myyntikuvia aikaiseksi.
Perhe Sinisellä on myyntiurakkana omakotitalo kehyskunnissa ja Punaisella iso rivitaloasunto pääkaupunkiseudulla. Siniset luottavat välittäjän palveluihin ja ovat muutama viikko sitten jo myyntihommat aloittaneet. Useampia katsoja yksityisnäytöissä on jo ollutkin. Me Punaiset sen sijaan saatiin sen verran tarpeeksemme tonttikaupassa vähän sitä ja tätä hussanneesta välittäjä-daamista, että me luotamme ainakin alkuun omiin myyntitaitoihin ja koitamme saada huushollin myytyä itse. Olenkin virittänyt kirjallisen ilmaisutaitoni huippuunsa ja runoillut hiljaisen myynti-ilmoituksen verkkoon, mutta virallisen aloituksen ja näytön ajattelimme pitää muutaman viikon päästä. Vapautumista emme uskalla luvata vielä ennen kuin kesän lopussa, joten liian aikaisin tätäkään hommaa ei liene kannata aloittaa.
Ihan muina miehinä olen asuinalueemme näytöissä käynyt huvikseni väijymässä, että noinko kauppa käy ja minkälaisia katsojia saman tyyppisissä kohteissa käy. Viimeksi tänään kävin päivälenkin yhteydessä naapurin kanssa näytössä toteamassa, että meillä on ihan hinta ja laatu kohdallaan. Siinäkin näytössä oli heti useampia katsojia, joten ei tällä alueella ainakaan aivan kalmankuollutta ole. Pikkuisenko tekisi mieli käydä nykimässä näytöissä kävijöitä hihasta, että: "psst. mulla ois sulle vielä parempi asunto, ihan tuossa nurkan takana", mutta olishan se jo härskiyden huippu :D
Että ei kun kirppislastia kasaamaan ja joutavaa ryönää pois heittämään, että näytön aikaan huusholli on roinaton ja tyylikäs. Yeah, right!
Tätä odotellessa:
Raksalla on viikonloppuna laiteltu kellarikerroksen styrokseja ja huomenna maanantaina puretaan sisäportaiden muotit pois, joten luultavasti seuraavaksi jutellaan sitten taas portaista. Ensi viikolla asennetaan autokatoksen ja parvekkeen teräspilareita, tehdään kattotöitä ja sähkömies tulee touhuamaan omia hommiaan ja päästäneen laittamaan raudoitusverkot kellariin lattiavaluja varten. Hommat siis etenee, etenee... Tänään paistoi aurinko ja talon möhkäleet näyttivät tältä.

