Näytetään tekstit, joissa on tunniste bitumikermi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bitumikermi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. helmikuuta 2015

Raksaviikko 11 - talot harjakorkeudessa

Raksaviikkolaskennan aloitimme sillä viikolla kun saimme rakennusluvan ja aloituskokous pidettiin. Sitä ennenhän louhintatöitä tehtiin monen monta viikkoa, joten kokonaisraksa-aika on huomattavasti pidempi. Raksa-aikatauluamme voi muuten seurailla aikataulusivulla, jota yritämme muistaa päivitellä sekä taakse että eteenpäin parhaan arvion mukaan.

Tällä laskutavalla nyt eletään siis raksaviikkoa 11. Raksaviikolla 10 molemmat talot olivat harjakorkeudessa ja alakerran pohjat tasoteltu oikeaan korkoon, viemäri- ja radonputket on kellarikerroksen osalta valmiiksi laitettu ja peitelty ja styrokseristeiden latominen voi alkaa heti kun pihassa on sen verran tilaa, että kuorman voi pihalle tilata. Juuri nyt pihassa tilaa vie autokatosten kannatintolppien anturoiden valityöt. Ne on valettu tänään ja teräspilarit asennetaan nyt alkuviikosta.

Viime viikon lopulla ja viikonloppuna raksalla on pyörinyt taas louhintatöistä tuttu raksa-Kake. Tällä kertaa tekemässä talojen ulkopuolen täytöt (eli laittoi suojamuovit ja patolevyt sokkelin pintaan ja kippasi turkasen paljon soraa sokkelin juureen) ja tasailemassa tontin pintaa lähemmäs lopullista. Raksa-Kake myös asensi sadevesiputket ja -kaivot (jotka johtavat vedet imeytyskenttään, josta olikin jo aiemmin juttua täällä).

Talo Punainen harjakorkeudessa
Talo Punainen harjakorkeudessa. Sisääntulopuolelta talo näyttää yksikerroksiselta ja putoaa rinnettä alas kaksikerroksiseksi. 


Autokatoksen pilarien anturavalumuotit
Autokatoksen pilarien anturamuotit. Tänään niihin on ilmestynyt myös betonia.

Molempiin taloihin sisäportaat valetaan paikalla ja muottien rakennus oli myös hyvässä vauhdissa viikonloppuna. Portaiden valu tapahtunee myös tällä viikolla.

Paikalla valetut sisäportaat, betoniportaat
Porrasmuotit talo Punaisessa.
Viikonloppuna herra Punainen ahersi loppujen bitumikernien kanssa ja yläkerran eristeet on nyt myös valmiit. Ulkopuolen eristeet on nyt kaikki valmiit.

Bitumikerni
Viimeiset ulkopuolen eristeet valmiina. 







tiistai 6. tammikuuta 2015

Tulitöitä

Uudenvuoden jälkeen vesieristeiden tekeminen on jatkunut talo Punaisen puolella herra Punaisen hommina ja on nyt valmis sopivasti töihinpaluun hetkellä. Sinisen torpan puolella eristystyöt alkavat tämä viikon lopulla.


vesieristys valmiina










Homma oli loppua kohden aina vaan työläämpää ja hitaampaa. Bitumikermi oli painavaa ja suli hitaasti. Huhupuheiden mukaan nopeammin asennettavaakin on olemassa, mutta eipä se enää lämmitellyt kun kernirullat oli yksitellen selässä mäelle kannettu. Talon se puoli, jonne eriste piti laittaa korkeammalle jouduttiin tekemään matalissa palasissa, kun helpommin käsiteltävästä rullasta kermin olisi voinut kai nostaa ihan koko korkeana seinäle ja sulattaa. Ystävämme Jameson pelmahti kuitenkin apuun ja pilkkoi kermit palasiksi sitä mukaa kun herra Punainen niitä höönäsi seinään.

bitumikermin sulatusta



Sähkökeskuskin on ilmestynyt tontille ja kytketään kiinni loppuviikosta. Tähän asti olemme saaneet sekä veden että sähkön tontille ystävällisesti naapurista. Omien mittareiden läpi tietysti :)


keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vettä ja lauhaa kiitos. Ja hyvää uutta vuotta myös!

Syvät pahoittelumme niille, jotka ovat tänne pääkaupunkiseudulle lunta ja pakkasta toivoneet. Niitä ei nyt tule tämän enempää seuraavaan 5 viikkoon. Vettä ja lauhaa on tilattu! Muutama viikko vielä kun jatkuisi tätä keliä, niin talot olisivat katon suojassa ja talvirakentaminen olisi turvatumpaa.

Joulunpyhien pakkasten lauhduttua raksalla alkoi taas yhden miehen ruuhka. Talo Punaisen puolella talonherra itse lumitöistä päästyään jatkoi vesieristyksen tekoa. Uuden vuoden aaton ratoksi sokkeliin vedettiin bitumiprimeri. Haisi kuulema todella näätäpahalle! Herralla punoitti silmät sen verran tuon työrupeaman jälkeen, että ei paljon uuden vuoden juomia tarvitse näyttääkseen huomenna juhlineelta ja vuoden ensimmäinen päivä onkin hyvä päivä aloittaa bitumikermin sulatus. Siitä tulee jännää!

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille ja etenkin kanssaraksaajille! Tämä on meidän viimeinen uusi vuosi näissä nykyisissä nurkissa ihanien nykyisten naapuriemme kanssa ja ihan pian poksautamme korkin sen kunniaksi. Tulevatkin on toki maailman ihanimpia naapureita! (lukevat tätä kuitenkin...)

Todella pahanhajuista bitumiprimeria




Talo Punainen talviasussa

Pressuilla peitettiin slammattu tasoite lumelta piiloon

tiistai 23. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua kera soran ja bitumin

Viimeiset pinnistykset ennen joulutaukoa. Työmiehet luvatusti siivosivat raksan ja purkivat rakennustelineet talojen sisäpuolten täyttöjen tieltä.

Eilen, sopivasti ennen lumimyräkkää, tontille kärrättiin 6 autollista eli noin sata tonnia (!) soraa. Siinä olikin sitten herra Punaiselle lapioitavaa koko päiväksi.

Ja kinkunsulatuksesta jo etukäteen piti huolen myös bitumirullia kuljettanut autokuski. Autonräppänä, jolla niitä tuotiin, ei päässyt jyrkähköä mäkeämme ylös ja lopputulema oli, että herra Punainen, aka Obelix, kantoi 17 kappaletta 40 kilon bitumikermirullaa selässään parin sadan metrin mäen ylös tontille. Yksi kerrallan toki. Ettei nyt ihan katulegenda ala tästä kiertämään :)

Ihanaa joulua sinne ruudun toiselle puolelle! Me vetäisemme talo Sinisen ja Punaisen väen voimin jouluähkyt ja palaamme raksahommiin hetimiten kun pyhiltä "kehtaa" taas työn ääreen palata.


Sora tuotiin hihna-autolla ja tiputeltiin kasoihin talojen pohjalle. Siitä eteenpäin sora leviteltiin lapiohommina tasaisesti ympäriinsä. Tässä kohtaa sisätilat tuntuvat jotenkin ihan hirveän pieniltä, mutta viisaammat kertovat, että ne alkavat "suurentua" kun tulee katto päälle ja sisäseiniä lisää.

Siitä sitten vaan lapioimaan

Lopputulos

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Rakennuttajista rakentajiksi

Noniin. Näin siinä sitten kävi. Rinta rottingilla vielä kesällä retosteltiin, että avaimet käteen ja jouluksi kotiin. Niin vissiin. Tänä viikonloppuna koitti se hetki, kun perhe Punainen vilkaisi viimeisen kerran lompakon pohjalle (eli OP:n verkkopankkiin) ja vertasi sitä budjettiin ja totesi, että raksahousut jalkaan ja hommiin.

Molemmissa taloissa alakerta on nyt valmis ja odottaa ontelolaattoja. Niiden saapuminen siirrettiin tapahtuvaksi heti uuden vuoden jälkeen, koska aukkojen ylityspalkkien valun ei uskottu kuivuvan tarpeeksi nopeasti nyt ennen joulua. Alkuviikosta työmiehet siivoavat raksasotkut ja joulun yli työmiehet ovat jouluvapaalla ja palaavat uuden vuoden jälkeen hommiin.

Talo Punaisen kellarikerros täydessä korkeudessa.








Maisemat talo Punaisen kellarikerroksen kattokorkeudesta
Niinpä herra Punainen veti raksahousut jalkaan, haki työvälineet ja näin muuttui tänä viikonloppuna rakennuttajat rakentajiksi. Ensimmäisenä omana hommana on runkourakkaan kuulumaton sokkelin vesieristys. Ja sehän tapahtui niin, että herra Punainen apujoukkoinaan seniorityövoimaan kuuluva ystävämme Jameson (joka on vieraillut myös aiemmissa jaksoissassamme) sotki oikaisulaastit ja läiski eli slammasi ne sokkeleihin. Laastin kuivuttua vuorossa on bitumiliuoksen ja bitumikermin levitys sokkelin pintaan ja sen jälkeen se hauskimmalta kuulostava homma eli kermin sulatus nestekaasupolttimella. Siinä kohtaa saatan itsekin liittyä työvoimaan. Ihan vaan terapiamielessä.

Oikaisulaastin sekoittelua

Slammausta
Tässä kuvassa näkyy talon etupuolelle tuleva maan korkeus. Täyttömaata tulee siis öbaut tuohon laastilla lätkittyn alueen reunan korkeudelle saakka. 

Näissä puuhissa kuluu siis joululoman luppotunnit. Tajusimme juuri, että tämä on viimeinen joulu tässä nykyisessä kodissa ja jotenkin sen valmistelu on jäänyt ihan retuperälle vuoden lopun työkiireiden ja näiden raksahommien vuoksi. Häthätään nyt viikonloppuna tehtiin sellainen köyhän miehen joulusiivous ja juostiin Plantagerista halpa joulukuusi, joka oli juuri sen laatuinenkin: kuiva ja käyrä käppänä. No, kuorrutettiin se tuplamäärällä koristeita ja saa kelvata. Olkoot tämä nyt tälläinen vähän sinnepäin joulu tänä vuonna :)