Puurimakaiteisena yleisilme on kevyempi ja näyttää tältä. Ollaan itse ihan tyytyväisiä tähän vaihtoehtoon.
Tontilla on rakennuslupaa odotellessa päästy louhinnassa loppusuoralle. Jäljellä on enää kanaalilouhinta piuhoille ja putkille ja sitä jatketaan niin pitkään kun rakennuslupa tulee (sitä on lupailtu tulevaksi ihan lähiaikoina). Jos jää vaille, niin jatketaan myöhemmin. Vastaava mestarimme haluaa päästä pohjien tekoon sillä punaisella sekunnilla kun lupa tulee, ettei talvi tule tupaan ennen kattoa. Ja sehän kuulostaa meistä hätähousuista oikein hyvälle! Valtaosa isommasta irtolouheesta on roudattu pois ja hienommalla louhella on täytetty ja tasoitettu tonttia.
Kalliotontin laen ollessa kyseessä hulevesien (eli sade- ja sulamisvedet) johtaminen tapahtuu hulevesien imeytyskentän avulla (kaivoja ei ole mailla halmeilla). Sen paikka on tonttien keskellä pihan peräosassa. Sellainenkin oli tontille edellisviikon saldona ilmestynyt. Super-Pappa arvioi, että imeytyskenttämonttu vetää 60 m3 louhemursketta. Että aika iso kuoppa tuossakin kohtaa oli. Jos tästä alla olevasta kuvasta oikein tarkkaan tiiraa, niin näkee, että meillä tulee olemaan kivimuurin kunnostustalkoot kun talot on pystyssä. Aidan alaosa alkaa olla aika "tack och adjö" jo tässä vaiheessa projektia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti