Edellinen risusavotta jäi vähän vaiheeseen, joten tänään oli jälleen syytä
toimia. Onneksi illalla mieleemme juolahti ystävämme Jameson. Hänellähän on peräkärry. Lähetettiin vieno pyyntö matkaan, että mahtaisiko löytyä apua.
Aamuinen tekstari klo 7.20 ilmoitti, että kärry ja kokenut raksakettu
olisivat tontilla yhdeksältä. Isä Punainen viiletti fillarillaan saha selässä tontille, jossa ystävämme Jameson jo odottelikin. Risuja ja rankoja
lensi kaaressa aamuauringossa ja kärry täyttyi hetkessä.
Paikallisella jäteasemalla on hyvä palvelu, mutta käteinen ei
kelpaa. Vitosella sai tyhjentää kärryn jättimäiseen juhannuskokkoon. Kassalta kyseltiin sarjakorttia, kun keikkoja tulisi useampi, mutta totesivat vain, että
kenellä nyt niin kiire on? Ei meillä ainakaan...
Reilussa parissa tunnissa oli lastattu ja purettu yhteensä
kolme kuormaa oksia ja toimitettu jatkokäsittelyyn. Lopulta tontin sisäänajo näytti
taas paremmalta ja isä Punainen sai polkaista iloisin mielin kotiin. Jotain on projektin eteen jälleen tehty. Tulevia peräkärryn lainailuja jo etukäteen voidellaksemme isä Punainen koukkasi paikallisen pitkäripaisen kautta ja pyörän tarakalle sujahti pikku juhannusterveiset ystävällemme Jamesonille.
Hyvää juhannuksen aikaa itse kullekin. Tonttihommat taitaa jäädä muutamaksi päiväksi ja perhe Punainen suuntaa Saimaan rannalle juhannuksen viettoon. Perhe Sininen grillaa makkaraa lähempänä city-sivistystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti