Naapurimme Ypäjältä

Viime päivien tapahtumien tahti on miellyttänyt meitä hätähousuja kovasti. Tänään sen sijaan homma kössähti nenälleen ilman tyylipisteitä.

Heti juhannuksen jälkeen saimme molemmat perheet arkkitehdiltä ensimmäiset hahmotelmat talojen pohjista ja niiden raivokas tutkiskelu ja viilaus alkoi välittömästi. Kahden korjaussetin jälkeen meidän, talo Punaisen pohjat on nyt aika valmiit ja ylihuomenna piirretään loppuun talo Sinisen pohjat. Punainen mökki saa ensimmäiset 3D-kuvat ennen viikon loppua.

Eilen joimme iltakahvit ensimmäistä kertaa vastaavan mestarin ja raksakonkarikonsulttimme Super-Papan kanssa. Molemmat ammattimiehet totesivat tulevan projektimme mielenkiintoiseksi eli haastavaksi. Siis vaikeaksi? Tontti on ahdas ja louhittavaa on paljon. Lisäksi tontille tehtävä rasitetie kulkee niin lähellä naapurin varastorakennusta, että tielle on tehtävä tukimuuri, joka todennäköisesti pitää valaa anturaan. Ja tukimuuri pitää tehdä "tyhjän päälle". (Tässä kohtaa en ymmärtänyt miten muuri tehdään tyhjän päälle, mutta en hirvinnyt tätä ääneen kysyä. Tyhmäksi pian luulisivat, rakennussedät.)

Yhdessä tuumin rakennussedät totesivat, että nyt haetaan heti miten tontilla olevalle vanhalle saunarakennukselle purkamislupa, minkä perusteella ajotien pohjaakin voisi jo tehdä. No, heti aamusta hätistimme arkkitehdin, joka toimii kyllä ääntäkin nopeammin, tällaista lupaa rakennusvalvonnasta kyselemään. Ja saman tien saimmekin vastauksen, että tietä voi vanhan saunan purkuluvalla (jonka voisimme vielä ennen lupaukkojen kesälomia saada) tehdä ellei sitä tarvitse louhia. Ellei sitä tarvitse louhia? Tarvitseehan sitä, todennäköisesti. Voi itku! Pura siinä sitten saunaa tai muutakaan, jos tontille ei ole tietä purkukalustolle. Kynsineenkö siellä pitäisi kyntää?

Fiilikset siis sinkoaa saman päivän aikana kattoon ja putoaa sieltä saman tien tantereeseen. Monta kertaa päivässä. Eikä tässä olla vielä hädin tuskin koko projektia aloitettu. Tulee äitienpäivälahjaksi saamalleni verenpainemittarille tässä projektissa käyttöä.

Varmuuden vuoksi purkulupapapereita kuitenkin rustailtiin, jos tien pohjat kuitenkin voisi tehdä vain kaivurilla kaapimalla ja niihin tarvittiin nimmarit kolmelta naapuriperheeltä plus Helsingin kaupungilta (yksi tontin sivu rajautuu kaupungin puistoon). Isä Punainen hyppäsi jälleen Nopsan selkään ja viiletti kolkuttamaan naapureiden ovia puumerkkien toivossa. Kaksi ensimmäistä oli helppo nakki, mutta kolmas ovi myrkyn lykkäsi. Tonttia ei omista siellä asuva pariskunta vaan isännän serkku Ypäjältä. Ypäjältä? Ja tämä tontti on siis Helsingissä. Soitto serkku-ukolle Ypäjälle ja luurissa kerrottiin, että vanha herra tontinomistaja haluaa lupapaperit paperiversiona postitse. Voi jukunauta.

Siinä meni meidän loputkin haaveet tien tekemisestä ennen rakennuslupaa. Lupaukot karkaavat kesälaitumille ennen kuin paperit on etanapostilla Ypäjällä pyörähtäneet. Tietä tai edes sen pohjia siis ei päästä tekemään, ja sen myötä yhtään mitään muutakaan siellä tontilla, vasta kun rakennusluvan tultua. Eikä sitä päästä vielä hakemaan moneen viikkoon.

Nyt ärsyttää sen verran, että en kykene hehkuttamaan kivoja talon pohjia. Palataan niihin kun savu hälvenee.