keskiviikko 20. elokuuta 2014

Kaivinkoneita ja keittiösuunnittelua

Metsurien mentyä tontin reunalle rullasi muhkea kaivinkone. Joko kohta päästään tontille ihan omaa tietä pitkin eikä tarvitse loikkia naapurin aitojen yli.

Alunperin pelättiin, että tiekin pitäisi louhia, mutta nyt kun kaivuri on kauhallaan vähän tehnyt tunnusteluja, niin näyttää siltä, että tien kohdalla on lähinnä ollutkin täyttömaata ja louhetta. Tästä se lähtee. Kummallisen hitaasti, mutta ilmeisen varmasti.

Rasitetie, tukimuuri
Tästä tietä lähdetään puskemaan läpi

Rasitetie, tukimuuri, kaivinkone
Ja jonnekin se tukimuuri katosi

Keittiösuunnittelua


Itseämme viisaammat ovat ohjeistaneet, että keittiö kannattaa ainakin suunnitella (tai siis suunnitelluttaa), ellei tilata tässä vaiheessa projektia kun seiniä voi siirrellä ja sähköjä ei ole suunniteltu lopullisesti. Siispä teimme äiti Sinisen kanssa työnjaon keittiövalmistajien kesken ja lähdimme kaupoille. Suunnitelmissa on käydä kolmen tai maksimissaan neljän putiikin valikoima ja hinnoittelu läpi kumpikin tahollaan. Enempään ei aika eikä hermot riitä. Itse aloitin kierroksen tuttavan suosittelun perusteella Keittiömaailmasta. Äiti Sininen suuntasi HTH-keittiöille.

Molempien talojen keittiöt on suurin piirtein saman malliset ja varustelun tasokin tullee olemaan hyvin samanlainen. Hintavertailut onnistuvat siis meiningillä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kuvittelisin kahden köökin ostamisella saavan myös vähän määräalennusta. Saas nähdä.

Itse luulin tietäväni millaisen keittiön haluan, mutta erinomaisen konsultoinnin ja vaihtoehtojen esittelyn jälkeen korkeakiiltoinen kokovalkoinen keittiö tummilla kivitasoilla muuttuikin valko-harmaaksi keittiöksi puolikiiltävillä ovilla ja valkoisella kiiltävällä paksulla laminaattitasolla. Mitä ihmettä tapahtui? Viikon päästä nähdään miltä se livenä piirroksissa näyttää.

Seuraavia keittiötreffejä en vielä ole sopinut kalenteriin. To be honest, homma alkoi tympiä jo ensimmäisen keikan jälkeen. Ei siksi, että keittiön suunnittelu sinällään olisi tylsää, mutta aikaa vievää se on, enkä kyllä hirveän montaa kertaa jaksaisi samoja loruja tarpeista ja toiveista keittiötyypeille lurittaa. Vaan ei kai se auta, jos kustannustehokkaan köökin itselleen haluaa.

1 kommentti:

  1. Niinhän siinä usein käy, että hups vaan ja suunnitelmat muuttuvat. Laitapa kuvia sitten tänne blogiinkin niistä keittiösuunnitelmista. :)

    VastaaPoista