sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Ikkunatoimittajan valinta ja ulko-ovet

Viime viikkoina ollaan kilpailutettu vaikka ja mitä, mutta erityisesti ikkunoita. Meillä, eli talo Punaisessa ikkunahommat on ihan suoraviivaisia, ihan normaali-ikkunoita ilman mitään kommervenkkejä. Talo Sinisen puolella taas talojemme väliin jäävän seinän puolella olevat ikkunat ja ovet on oltava palosuojattuja kun talojen väli on alle paloturvarajan. Sovimme alkumetreillä, että heille tulee palosuojaukset ja niistä tulevat lisäkulut jaetaan. Näin molempien talojen ei tarvitse suojausta tehdä.

Kilpailutimme aika monta ikkunatoimittajaa. Ikkunoiden lisäksi mukana oli ulko-ovi, varaston ulko-ovi ja takapihan ja parvekkeen lasiovet. Talo Sinisen parvekkeelle vie lasiliukuovi ja se on myös mukana kisassa. Punaisen mökin puolella tyydyimme parvekkeen osalta perus lasioveen, jonka viereen tulee suuri ikkuna. Ja tämä ihan pelkästään kustannussyistä.

Kisassa mukana oli Alavus, Domus, Fenestra, Lammin, Skaala, Tiivi ja Pihla. Näistä toimittajista Pihla ei jättänyt tarjousta. Useammalla toimittajalla oli hankaluuksia tarjota paloikkunoita ja varatie-ikkunoiden kanssa oli myös puutteita. Näistä erityistarpeista keskustelimme rakennusviraston tarkastusinsinöörin kanssa. Talo Sinisen paloikkunoista osa on sen verran isoja, että ne aiheuttivat päänvaivaa. Kun paloikkuna ylittää tietyn koon, niin sen paloluokituksen tulisi olla kaksinkertainen (EI60). Mutta lopulta vahvistui, että ikkunatoimittajalta saatu palokonsultin lausunto isojen EI30-paloluokan kelpoisuudesta paloikkunoina tähän tarpeeseen riittää ja tuplapalonkestävyysikkunoita ei tarvita.

Parhaimmat tarjoukset ovat jättivät Lammin ja Fenestra. Tyyreimmät tarjoukset jättivät Domus ja Skaala. Alavus ja Tiivi jäivät siihen keskelle aika riti rinnan.

Etuovien osalta talo Sinisen oven tulee olla palo-ovi ja meillä Sinisessä on vaan ulkonäöllä väliä. Näitä kilpailutettiin alunperin myös ikkunapakettien mukana. Myös takaovet ja parvekkeen / saunaeteisten lasiovet olivan ikkunatarjouskisassa mukana. Laskeskelimme, että edullisimmaksi tulee ottaa ovet tähän samaan pakettiin ja asennukseen. Samoin sälekaihtimet niihin muutamiin ikkunoihin, joihin ne tulevat, tulevat ikkunoiden mukana. Ikkunatarjouksissa ne olivat naurettavan halvat. Jälkiasennuksena tehtyinä ne olisivat todella paljon kalliimmat. Eri juttu tietenkin jos olisimme halunneet jotain erityisiä kaihdinratkaisuja, mutta meille kelpaavat aivan tavalliset kaihtimet. Talo Punaiseen tulee olohuoneen isot ikkunat aurinkosuojalaseina, joiden pitäisi vähentää paahteen lämpövaikutuksia sisällä ja myös suojata kylmän tuntua talvella. Olohuoneen ikkunat on lähes koko seinän kokiosia, sijaitsevat kakkoskerroksessa ja suuntana on etelä/kaakko. Paahdetta siis on luvassa.

Talo Sinisen lasiliukuovi oli kaikissa näissä tarjouksissa vielä hampaita vihlovan kallis ja siihen etsitään vielä muita tarjoajavaihtoehtoja ennen lopullista päätöstä sen suhteen.


Ja kilpailutusten lopputulos oli seuraava. Talo Siniseen ikkunat tulee Lammin ikkunat ja talo Punaiseen Fenestralta. Lopulta sillä, että tuleeko ikkunat kahteen tai vain yhteen taloon ei ollut mitään kustannusvaikutusta, niin päädyimme erilaisten tarpeiden vuoksi eri toimittajiin. Lisäksi molemmissa taloissa jätimme kuitenkin lopulta sen etuoven pois tästä kisasta ja talo Siniseen tulee palo-ovi Pihlalta ja me Punaisessa otamme oven erikseen Jeld-Wenin mallistosta, sillä sieltä löytyi eniten silmää miellyttävä ovivaihtoehto. Takaovi ja lasiovet tulevat ikkunatoimittajalta.


JELD-WEN ulko-ovi FUNCTION F2090 W53Pihla palo-ovi UO196


Vasemmalla on talo Punaiseen tuleva Jeld-Wenin ovi. Värinä tulee olemaan tumman harmaa ja oikealla talo Sinisen Pihla-ovi, värinä sama tumman harmaa. Molempien ovien viereen tulee vielä 50 cm leveät oven korkuiset ikkunat.

Fenestrallehan kävi miten kävi ja nyt toimintaa jatkaa Viron tehdas ja Suomen myyntiyhtiö. Olimme kovin skeptisiä heitä kohtaan, mutta tontilla kävi myyntiedustaja ja asennusvastaava ja pitkällisten keskustelujen jälkeen päätimme kuitenkin luottaa hyvään fiilikseen, joka heistä jäi, ja ottaa ikkunat heiltä. Meillä on myös nykyisessä talossa muutamia vuosia vanhat Fenestran ikkunat eikä niissä ole ollut moitteen sijaa. Ans kattoo kuin meidän käy!

Asennukset tulee molempiin taloihin ikkunatoimittajan kautta. Ja fönsterit tuodaan viikolla 12 eli maaliskuun kolmannella viikolla.

11 kommenttia:

  1. Me mietimme samoja juttuja juuri tällä viikolla Skaalan kanssa! Heiltä suosittelivat huurtumattomia laseja, joissa on myös auringonsuoja. Lisähintaa tietysti, mutta mukavaa että laseista näkee myös ulos. Miten valitsitte ikkunan karmien värit? Meitä kiinnostaisi harmaat karmit myös sisälle, mutta ovat ilmeisesti herkät naarmuille ja hankala paikata. Kivoja nuo teidän ulko-ovimallit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, pokien värit valittiin niin, että arkkitehti ehdotti ja me nyökyteltiin :) Valkoiset tulee siksi, että sisäpinnoista ei ole vielä ihan täyttä tolkkua ja se tuntui helpoimmalta valinnalta.

      Huurtumattomia mekin mietittiin, mutta jätetttiin se sitten pois ja ajateltiin, että tuo aurinkosuoja tuolla tontilla ja talon asettelulla on isompi hyöty. Meillä se ei ainakaan ollut mikään iso lisäkustannus.

      Poista
  2. Teidän ulko-ovihan on kuten meillä :) Harmaa ovi ja leveät ikkunat vieressä. Tykkään kovasti! Meillä ikkunankarmit ovat harmaat myös sisältä ja eivät ole millään tavalla olleet naarmuherkkiä, ei edes asennuksessa tullut naarmuja tai kolhuja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,

      harmaat karmit varmasti tuo särmää ja ryhtiä ikkunoihin. Etenkin jos seinät jää valkoiseksi tai vaaleiksi. Meillä nynnyiltiin kuitenkin lopulta niihin valkoisiin :)

      Poista
  3. Skaalasta en tiedä mutta toivottavasti fenestra on parantanut laatuaan. 2010 valmistuneessa talossa monesta ovesta on lähtenyt maalit irti, muutamassa ikkunassa mekanismit hajonneet ja maalit lähteneet irti. Lisäksi toimittaessa kolhuja oli ehkä 30% ikkunoista jotka ensin yritettiin pistää meidän syyksi vaikka osa tavaroista makasi vielä kiitolinjan terminaalissakin tuolloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,

      tämäpä juuri näissä ikkunahommissa on tosi tosi hankalaa, että kun alkaa kysellä ja penkoa, niin melkein kaikista vaihtoehdoista kuuli ja löysi palautetta, että jotain on mennyt pieleen tai tuotteet olleet viallisia. Ja jos ei ikkunat huonot, niin asennus on ainakin mennyt päin seiniä. Ihan näistä "premium"-valmistajista yhtä lailla kuin edullisemmastakin päästä.

      Ei auta kun toivoa, että itselle sattuu se parempi satsi. Ainakin nyt meillä Fenestrat on toimineet niin kuin pitääkin.

      Poista
  4. Moro,
    Huoli pois Fenestran ikkunoiden osalta. Meille tuli juuri kyseiset ikkunat. Kaikki toimi moitteetta ja laatu on vähintään suomalaisten ikkunatehtaiden veroista. Jos myyjänä oli vielä Tiilikaisen Reijo, niin olette hyvissä käsissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös positiivisesta näkemyksestä ja kokemuksen jakamisesta :)

      Poista
  5. Meille myös tulossa palo-ovet, mutta vielä emme tiedä keneltä. Muutamia vaihtoehtoja on katsottu. Ei toki olla vielä siinä tilanteessa, että niitä aivan heti tulee tilatakkaan. Ikkunoitakaan ei ole vielä päätetty. Kiva kuulla, että noista ikkunoista jotka teillä on ollut, ei ole ollut pahaa sanottavaa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos postauksesta. Meillä on ikkunoiden valinta edessä. Toki ihan vielä ei tarvitse sitä päätöstä tehdä. Itse olen kuitenkin etukäteen jo valikoimia selaillut, ja aina näissä asioissa se päätöksen teko on kyllä vaikeaa. https://www.kajlaaja.fi/ikkunat-ja-ovet

    VastaaPoista
  7. Aurinkosuojat kuulostavat käteviltä. Etenkin, jos on suuret ikkunat. Meillä myös olohuoneen ikkunoissa on kyllä kokoa melko paljon, joten täytyy ehkä myös tutkia näitä kalvoja. Kiitokset.

    VastaaPoista