perjantai 13. helmikuuta 2015

Kaksi keittiötä

Meillä talo Punaisessa keittiösuunnitelmat oli valmiina tasomateriaalia lukuun ottamatta jo marraskuussa. Talo Sinisen puolella keittiöasioita pohdittiin vähän pidempään, mutta nyt sielläkin on sävelet selvät.

Keittiöt on hyvin pitkälti toistensa peilikuvat pohjaratkaisultaan. Sinisen puolella käynti parvekkeelle on sekä keittiön että olohuoneen puolelta ja meillä punaisessa vain olohuoneesta. Ikkunoiden paikoissa on myös pientä eroa. Muuten leiska on sama.


Talo Punaisen keittiön pohja                                                                       Talo Sinisen keittiön pohja


Lopputulokset tulevat olemaan kuitenkin hyvinkin erilaiset. Meillä Punaisessa yleissävy on musta ja sitä keventää valkoinen saareke. Tasot tulevat olemaan massiivikoivua. Talo Sinisessä taas kokonaisuus on valkoinen ja siihen väriä tuo massiivitamminen taso saarekkeessa. Takaosan taso on vaaleaa kiveä. Punaisessa tasot on kalusteiden päällä ja Sinisessä saarekkeessa taso kiertää kalusteen ympäri.

Punaisen kodinkoneet on AEG:n ja Sinisen Siemensin.

Puustellin Miinus-mallisto
Talo Punaisen keittiö Puustellista. Ovet Miinus-malliston mustaksi petsatut koivuovet ja saareke mattavalkoista. Vetimet on tumman harmaata metallia. Saarekkeen laatikot ja ovet vetimettömä.





Topi-Keittiöt
Talo Sinisen keittiö Topi-Keittiöiltä. Mattavalkoiset vetimettömät ovet, kivi- ja massiivitammitasot. 













Punaisen keittiö tulee Puustellista ja Sinisen köökki Topi-Keittiöiltä. Aloitimme aikanaan keittiöiden kilpailutuksen yhdessä, mutta totesimme matkan varrella, että kahden keittiön kilpailuttamisesta ei saanut minkäänlaisia etuja, joten valitsimme keittiöt sieltä, mistä tarpeisiin nähden edullisimmin saimme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti