Sillä välin kun rouvasväki on pohtinut
lattialaattoja (kiitos kovasti kommenteista ja osallistumisesta), niin viimeisen viikon aikana on talojen toinen kerros noussut hyvää vauhtia.
Alkuviikolla herra Punainen kera seniorityövoiman (ystävämme Jameson ja super-anoppi) nostivat molempien talojen telineet toisen kerrokseen, jotta muuraus voi alkaa. Hienohelmaiset työmiehemme vaativat hommaan nosturia ja ties mitä välineitä ja "kovin on kaukanakin nuo telineet tontilla" (totta tosiaan, tuolla tontilla kaikki on noin kolmen metrin säteellä, joten kilometrejä ei kyllä kerry), vaikka ihan olivat itse ne sinne ekasta kerroksesta purkaneet ja vieneet ja ties mitä selityksiä. Päätimme sitten riuhtasta telineet katolle ihan itse ja kas, homma pääsi jatkumaan.
Tiistain ja sunnuntaiaamun välillä muurarit olivat saaneet aikaiseksi 12 kierrosta harkkoja. Jos oikin muistan, niin vielä tulee 5 kierrosta lisää. Ei siis mene enää kauaa, että saadaan katto pään päälle. Täytyy sanoa, että nyt on kelit olleet todella todella suosiollisia. Homma olisi ollut jotain ihan muuta, jos tammikuun olisi paukkunut 30 asteen pakkaset. Tai jos lunta tullut metritolkulla, niin kuin edellisinä talvina. Pahoittelemme hiihtointoisille tapahtunutta :)
|
Talo Sininen kurottaa kohti taivasta |
Urakkaukkojen latoessa kiviä on viikonlopun ajan Punaisessa talossa touhuttu myös sisällä. Herra Punainen on aloittanut lattiahommat: soran tiivistyksen ja tasoitus styrokseja varten sekä radon- ja viemäriputkien ojien tekemisen.
|
Täryttimellä suristaessa pääsee konttorirotatkin oikeiden töiden tunnelmaan |
|
Talo punaisen alakerta. Kuvassa radonputkille jo ojia kaiveltuna. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti