perjantai 6. kesäkuuta 2014

Mistä liikkeelle?

Virallista tontin kaupantekopäivää odotellessa on pieni pakokauhu nostanut päätään. Mihin tässä ollaan ryhtymässä? Eihän tässä oikeasti ole kellään meistä tuon taivaallista hajua, että mitä tällainen taloprojekti tarkoittaa ja mistä tässä edes aloitetaan. Nyt meillä on läntti turkasen kallista kalliorinnettä, mutta mitä sitten? Super-Pappa ja vastaava mestari (jota ei siis vielä ole olemassakaan) ottavat varmasti aikanaan ohjat käsiinsä, mutta se ei estä hepuloimasta asian äärellä.

Arkkitehti, rakennesuunnittelija, KVV, IV, LVIS, vakuuutukset, rakennusluvat, vaaitus, maaperätutkimus, talopaketti, ei pakettia - voi apua. Ainoa konkreettinen asia, josta maallikkokin tässä kohtaa ymmärtää on arkkitehti. Sellainen tarvitaan, joten sitä etsimään. Ystäväpariskunnan tuttavapiiristä löytyy muutamia potentiaalisia arkkitehtikokeilaita, joten he pääsivät ensimmäisenä listalle. Lisäksi etsimme ihan perinteisesti KVG, kato vaikka googlesta -menetelmällä muista raksablogeista meidän silmää miellyttäviä taloja ja koitimme urkkia niiden suunnittelijoita.

Lähimmäs meidän toivetaloamme on tähän mennessä osunut raksabloggaajista Villa Hedda. Päätimme ottaa yhteyttä myös tuon talokaunottaren suunnittelijaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti