tiistai 23. kesäkuuta 2015

Raksarouvan eka työpäivä ja listahermoromahdus

Allekirjoittanut on säästellyt räjähtävää lihasvoimaansa läpi koko kevään ja osallistunut raksaprojektiin suurimmaksi osaksi tietokoneen ja puhelimen ääressä hintoja tingaten. Juhannukselta alkoi lopultakin tällä rouvalla 6 viikon kesäloma ja edessä häämötti siirtyminen oikeisiin raksahommiin.

Maanantaina kävin tet-harjoittelemassa raksalla ja nuuskimassa tunnelmaa. Eli siis naurattamassa maalareita ja suunnittelemassa tulevaa raksarupeamaani. Kävin myös Starkissa aistimassa rautakaupan fiiliksiä.

Tänään tiistaina kurvasin täyttä intoa uhkuen tontille. Nyt kulkaa rakennetaan rip rap yksi kivitalo loppuun! Toki noin kello 12, kun herra Punainen on normaaliin tapaansa polkenut pyörällä työmaalle jo kello kuuden pintaan. Ettei vaan tule ylikunto heti ekana aamuna. Kunnon tuntityöläisen tapaan ensimmäisen tunnin pyörin häiritsemässä kaikkia työmiehiä jutustelullani, vaihdoin verkkaisesti raksavaatteet, ihailin itseäni ikkunoista (on se raavas työnainen vaan komea näky!) ja piipahdin naapurissa kyselemässä Super-Papan kuulumiset. Kahvit piti jo seuraavaksi hörpätä ja tutkia pihalla kasvavat rikkaruohot. On ne perkeleitä. Myrkytän. Ja löysinpä muutaman kymmenen etanaakin. Myrkkyä saavat nekin peräänsä. Jahka sinne asti ehdin. Ne ne vasta perkeleitä onkin!


Kaksi Savua, etana


Jo yhden jälkeen riuhtaisin koneen käyntiin ja hyppäsin maalisudin varteen. Säästöä se on pienikin säästö ja sen nimissä olimme sopineet, että rouva maalaa kaikki ikkunattomien tilojen pintamaalit. Aloitin kodinhoitohuoneesta. Värina muuten se Tikkurilan Paperi, jota niin monessa muussakin talossa näinä päivinä seiniin suditaan.

Kaksi Savua, pintamaalina Tikkurilan Paperi


Maalarimme, se ammattilainen, hetken seurasi puuhasteluani telan ja maalikaukalon kanssa ja sanoi, että annas kun hän näyttää. Hetken olin ammattilaisen opissa ja jo alkoi sujua. Telaan maalia KUNNOLLA suoraan tonkasta. "Niin, että lätisee", sanoi maalari. Ja eikun seinään. Maalikaukaloilla ei kuulemma mitään näissä hommissa tee. Ja totta. Vaikka kuinka on jos jonkin asunnon seinää maalannut, niin en ole kyllä tarpeeksi maalia siinä hommassa käyttänyt niin, että kertalaakista pohja on peittävä ja sileä. Tulipa tuokin opittua.

Kaksi Savua, pintamaalina Tikkurilan Paperi


Ammattimiehet lopettelivat sisäseinien tasoitus- ja maalausurakkaansa ja siinä yhteydessä kävin ihmettelemään, että minkäs takia tuolla katonrajassa on kulmakohdissa tuollaisia rakoja? Johon herra Punainen, että kun sinne laitetaan ne listat. Listat? LISTAT? Silmissä pimeni. Karrikoiden käytännössä koko tämä taloprojekti lähti siitä, että vihaan listoja enkä missään olosuhteissa ikinä milloinkaan enää halua, jos pääsee itse vaikuttamaan, listoja. Ainakaan kattolistoja. Se on kyllä tullut matkan varrella muillekin selväksi. Ja nyt tuo hyväkäs ihan pokkana on mennyt ohjeistamaan työmiehet jättämään nurkat irvistelemään. Ei morjens.

Kuppi hujahti nurin ja se kuului naapurikortteliin asti!

Kaksi Savua, pintamaalina Tikkurilan Paperi


Ripityksen kohteena oli lähinnä herra Punainen, mutta siinä sivussa tilannetta korvat luimussa kuunnellen maalaritasoittajamme kävi kattojen nurkkia läpi ja ilmoitti lopulta pystyvänsä pelastamaan noin puolet katoista akryylimassalla. Loppuihin laitettaisiin huomaamaton ohut muovinen kulmalista akryylillä siistien. Ei melkein edes huomaa. Sopii toivoa!

Naapurissa sen sijaan listattomuusidea on kantautunut tasoitemiehille asti ja kattojen saumat on siistit ja kyllä, listattomat. Ja siellä on muuten alakerrassa jo valaisimetkin katossa. Näkyy vähän huonosti, mutta siellä pilkahtelee Led Storen led-pyörylät.

Kaksi Savua, pintamaalina Tikkurilan Paperi


Iltaa kohden tunnelma jäähtyi ja ekan raksapäivän illan avuksi piipahti äitimuorini siivoamaan pihaa raksarojusta. Aika monta kuormaa puuta ja vaneria siirtyy tästä projektista polttopuuksi ja ties mihin tarpeeseen Super-Papan mökille.



Huomenna laajennan reviiriäni ja teen shoppailuiskun Starkkiin. Listalla on kymmenittäin vesieristyspurkkia ja purnukkaa, joista en ymmärrä mitään. Ans kattoa millä prosentilla tulee oikeaa tönikkää tontille.

Ainakin tässä unohtuu työasiat todella nopeasti. Lomatunnelmasta en tiedä :)


15 kommenttia:

  1. Hetken hämmästelin että ukkostako se tiistaille lupasi, mutta sehän olikin vain punaiseksi muuttunut Rva Punainen. Hyvin kuului ärinä toiselle puolelle maakuntaa :D Ja oikeesti, niistä ohuista listoista saat ihan tosi hyvät. Muista kittipyssy, napakkaa liimaa ja kakkukuorrutepursotusote. Tsemii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän lisähaastetta... valtaosa kulmista ei oo suorakulmaisia vaan kun katto on vino, niin jotain muuta. Mahtaako kulmalista taipua kuumentamalla uuteen muotoon? Hmm...

      Poista
  2. En tiedä saisiko nauraa, mutta hihittelen täällä tälle postaukselle. Ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nauraa, itseäkin naurattaa, silloin kun ei itketä :)

      Poista
  3. Kuten juuri kirjoittelin tuonne Talo Onnin puolelle, niin I feel you. :D Itsekin kävin läpi muutaman hermoromahduksen rakentamisen aikana hieman vastaavien asioiden suhteen. Jos yhtään helpottaa, niin nyt kun aikaa on hieman kulunut ja asumista uudessa kodissa on takana jo reilu kuukauden päivät niin ne hermoromahdukset alkaa jo hieman naurattaa... :)

    Tsemppiä myös kovasti sinne, muista myös lomailla lomalla. Näin jälkeenpäin mietittynä yksi fiksuimmista asioista, mitä Isäntä teki koko rakentamisen aikana, oli se, kun hän määräsi minut neljän viikon raksalomalla vähintään kolmeksi päiväksi täydellisen porttikiellon raksalle. Teki hyvää, suosittelen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnilaisiin verrattuna nämä hermoromahdukset on pientä, mutta aina siinä hetkessä **tuttaa ja lujaa. Etenkin kun on käsillä asia, josta on puhuttu ziljuuna kertaa. Ja sitten asiat vaan tapahtuu jotenkin ihan muuten kun oli sovittu :) On tässä onneksi pari viikkoa välissä mm. lapsen urheiluleirillä valvontaa yms., jolloin tulee pakkolomaa raksasta, että eiköhän tässä selvitä. Nyt vielä on aika uutuuden viehkeää tämä raavas raksailu!

      Poista
  4. Anteeksi nyt vaan, mutta tää oli parasta viihdettä aikoihin :D :D :D ja I feel you, täällä olis noussut samanlainen älämöly noista kattolistoista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantsii pitää huoli, että kaikki mahdolliset osapuolet on hulluuteen asti tietoisia omista toiveista. Niin ei pääse tämmöisiä tapahtumaan, ehkä... :)

      Poista
  5. Hihhih, sori mut tää vaan naurattaa :D Voin vaan kuvitella, että meilläkin tulee vastaavanlaisia tilanteita :D Tsemiä "lomailuun"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Kun herra-osapuoli on painanut jo monta kuukautta iltavuoroa omien töidensä päälle raksalla, niin oman loman uhraaminen tälle projektille ei tunnu kauhean raskaalle... vielä :)

      Poista
  6. Nyt oli kyllä niin osuvasti ja hauskasti kirjoitettu, että ;D
    Niin pystyn sympatisoimaan noi fiilikset ja samaistun myös tuohon mitä Hertta sanoi. Pohjakosketuksia tuli otettua ja nyt näin jälkikäteen sitä huomaa kuinka stressissä ja väsyneenä sitä tulee otettua pulttia pienistäkin asioista. Jälkikäteen nämä jo naurattaa.
    Ja en nyt tarkoita, ettäkö nuo kattolistat olisi mikään pieni juttu, niitä ei tullut meillekään ja ymmärrän hyvin sun pultit niiden suhteen. Onneksi tein fiksut ammattilaiset ymmärsivät listattomuuden painoarvon ja viimeistelevät katon kuntoon :D

    Tsemppiä tuohon "raksalomaan" ja muista huilia ja nauttia työn tuloksistasi välillä. Hienoa että läksit maalarin uralle, pisteet siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaksi siirrynkin maalarin hommista huhujen mukaan laminaatin asentajaksi. Kaikkea sitä joutuu näköjään opettelemaan :) Siitäkin saadaan varmaan pari hupaisaa tarinaa aikaiseksi :)

      Poista
  7. Alusta asti olen seurannut blogiasi ja innolla odottelen uutta postausta. Meillä projekti kulkee aika samassa aikataulussa . Olaan juuri himpun verran teitä jäljessä , joten sinulta saan osviittaa tulevista pähkäilyn aiheista.
    Nyt osasin esimerkiksi vielä kerran tähdentää tasoitusmiehelle ettei katolisia ole tulossa:)
    Oletteko kuivattanut/lämmittänyt taloa kun jo pääsette maalaamaan ja kaakeleitakin oli jo toisella puolelle seinissä? Meill kun on vielä kuulemma liian kosteaa?
    Toivottelen mahtavaa raksalomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiva, että näistä jorinoista on jotain iloa :) Meillä ei ole mitenkään erityisesti muuten kuivateltu, mutta lattialämmitys on ollut pääsiäisestä päällä ja lämpöpuhaltimia pitämässä lämpöä päällä sen jälkeen kun on katto ollut olemassa. Sisätasoitusten aikaan tuuleteltiin vaan läpivedolla kosteuksia pihalle.

      Meillä seinäharkot on eristeharkkoa eli betonia ei valettu sinne sisään, vaan ne muurattiin, joten sieltä ei ihan niin pajon kosteutta pukkaa kuin valuharkoista tehdessä.

      Poista
  8. Oli pakko käydä lukemassa tämä postaus jo toisen kerran... hymyilyttää tuo rouvan ulosanti :) :)

    VastaaPoista