tiistai 2. kesäkuuta 2015

No nyt taas homma etenee

Useampi jumitusviikko takana. Vaikka toki kovasti töitä raksoilla super-Pappa ja herra Punainen painavat, niin edelliset viikot kattojen koolauksineen ja levytyksineen tuntuivat edistymisen kannalta hii-taal-ta. Molemmat työmiehet ovat siirtyneet kesälaitumille eli kokopäiväisesti raksahommiin. Herätyskello kilahtaa kello viisi joka aamu ja raksaukot painavat hommiin.

Nyt molempiin taloihin on rantautuneet seinien ja kattojen tasoittajat ja maalaajat ja homma etenee myös näkyvästi. Omatoimisten koolausten, levytysten ja valoaukkojen kaivertelujen jälkeen on aika antaa seinät ja katot jälleen ammattilaisten käsiin.

Vajaan viikon verran tasoitusporukka tasoitteli ikkunoiden ja ovien aukkoja ja tänään oli suuri osa seinistä saanut ensimmäisen tasoitekerroksen päällensä.

Kaksi savua: seinien tasoitus

Kaksi savua: seinien tasoitus


Talo Sinisessä on takkakin jo löytänyt paikalleen keskelle huonetta. Tuolta vällyjen altahan aikanaan löytyy Jotul fs 91 valkoisena.

Kaksi savua: Jotul fs 91


Talo Siniseen on ilmestynyt lopultakin myös liukulasiovi. Se on aivan valtavan hieno. Ja iso. Kyllä nyt kelpaa terassille astella. Talo Punaisen puolelta vain kateellisena katsellaan. Ja tepastellaan parvekkeelle ihan siitä tavallisesta köyhän miehen lasiovesta. Sinisten puolella myös vihreä viidakkomaisema, joka ikkunasta avautuu on kauniimpi kuin meillä Punaisen puolella. Me katsellaan naapurin keittiön ikkunoista sisään.

Kaksi savua: lasiliukuovi
Talo Sinisen paremmat parvekemaisemat







Talo Punaisen naapurimaisemat

Talo Sinisessä on super-Pappa ehtinyt myös jo laatoitushommiin ja yläkerran kypyhuoneessa on seinät jo laatassaan ja alakerran saunakylppäriin vedellään vesieristettä seiniin.







Punaisen puolelle sen sijaan tupsahti 3 tonnia laattoja (niitä todellisella tuskalla valittuja) tänään pihalle ja laattamiestä vasta etsitään. "Mukava pieni loppuverryttely ennen kotiin pyörällä polkemista", sanoi herra Punainen kun 3 tonnia laattoja pihasta sisään kantoi. Morjens.


Super-papalla on Sinisen puolella työkalut todella insinöörimäisessä järjestyksessä. Hän pyysi painottamaan, että siisteys ja järjestys työmaalla edesauttaa merkittävästi sekä turvallisuutta että tehokuutta. Tutkittu juttu. Kuulemma. Uskon sen.


Ja vielä loppukevennys. Pihaltamme kaadettiin monta viikkoa sitten kolme ikivanhaa hopeapajua ja pöllit jätettiin pihalle odottamaan loppusijoituspaikkaa. Vaan ne penteleetpä eivät heittäneet henkeään, vaan nyt niistä kasvaa uutta versoa. On se melkoinen tapaus tuo paju. Puiden torakka. Ei kuole millään!



3 kommenttia:

  1. Mahtavat pajut :-D Hyvältähän siellä näyttää jo monellakin saralla! Kun aletaan tehdä pintoja, muttuu tahti paljon palkitsevammaksi. Ja liukuovi on hieno, olen meilläkin tykännyt siitä tosi paljon!

    VastaaPoista
  2. En jaksa ymmärtää mitä Hulk-muroja Mr. Red syö aamiaiseksi. Nimimerkillä "laitoin nokkakärryt tilaukseen että saadaan se kolme tonnia laattoja sisään". Ja noi pajut kun tuikkaat maahan tolpiksi pystyyn niin saat kivan viheraidan ;)

    VastaaPoista
  3. Sympatiat ja voimatsempit sinne teille! Itse kun tekee, niin vauhti ei toSiaan päätä huimaa. Mutta kukkaro kiittää, ja toi tasoitevaihe on yksi paras vaihe raksailussa kun seinät saa valkoisen pinnan ja yhtäkkiä kaikki näyttääkin jo paaaaljon valmiimmalta :)

    VastaaPoista