maanantai 25. toukokuuta 2015

Raksatavarabisneksen oma viestintäuniversumi

Etanavaiheen keskellä on taas vaihteeksi alkanut ottaa päähän tämän toinenkin raksalaisen vaiva, eli tavarakauppiaiden kökkö, tai siis olematon takaisinviestintä. Samasta aiheesta olen jo kertaalleen avautunut viime syksynä.

Ja mihinkäs sitä taas urputtamaan muualle, kun teille. Ehkä joku saattaa pienesti tunnistaa tämän vaivan myös kohdalleen sattuneeksi.

Nimittäin, että on se nyt todella kummallista kun kaikki viestimet soittavat torvet tötteröllään miten on laskusuhdanne ja bisnes ei pyöri myöskään asunto- ja rakennusalalla. Vaan yritäpä ottaa yhteyttä raksahärpättimien myyjiin niitä kanavia pitkin, jotka he itse verkkosivuilleen kanaviksi ilmoittavat (yleensä sähköposti tai joku tilaus-/yhteystietolomake) ja jotka kiireiselle työssäkäyvälle myös ovat helpommat, niin ei kuulu vastausta ei.

Vaikka kirjoittaisit ISOILLA KIRJAIMILLA otsikkoon, että TARJOUSPYYNTÖ, AION OSTAA, RAHAA ON, niin ei, mitään ei takaisin kuulu. No, soitapa sitten perään lopulta kun menee hermot jossain omien työpalaveriesi keskellä hätäpäissään, niin sieltä Sepi Sorvaaja vastaa kiukkuisena työkoneen äärestä, että ei pysty puhumaan, laita sähköposti. Niin, että mitä?? Onko ne lopultakin keksineet ikiliikkujan nimeltään tyhmä asiakas? Tai eihän tässä edes asiakkaaksi asti pääse tällä tavalla, vaikka kuinka pyrkisi.

Jaa, että mitäkö viime aikoina olen yrittänyt tällä kiukulla ostaa. No, esimerkiksi sisäportaisiin metallikaiteita. Kolmeen paikkaan olen tarjouspyynnön laittanut sähköpostilla (kuten nettisivuilla on opastettu) tai verkkolomakkeella. Ilman minkäänlaista yhteydenottoa takaisinpäin. Samoin sisäovet jäisivät ostamatta jos se myyjästä olisi kiinni. Aivan tavan raivolla saa itse kauppaa puskea eteenpäin, että siitä ikinä mitään tulisi. Varmaan pitää lopulta itse käydä ne tehtaalta hakemassa ja viedä rahat käteisenä konttoriin.

Mikä näitä raksa-alan kauppiaita oikein vaivaa?

Ja kuvia en tähän postaukseen laita. Kun niitä ei ole. Mistään uudesta. Kun en mitään ole voinut hankkia edellisesta avautumisesta johtuen. Ja muutenkin ottaa päähän. Argh!

EDIT 25.5. 


Ja aina paranee... olimme 3 viikkoa sitten Tallinnassa katsomassa sisäovia tehtaan myymälässä ja myymäläpäällikön kanssa kävimme tilauksen läpi. Silloin suullisesti puhuttiin, että tarvitsemme ovet vasta viikolla 30 ja totesimme, että hyvin on aikaa. Vaan tänään kun vahvistin lopullisen tilauksen, niin kas mitä, takaisin tulee lyhyt toteamus, että valitettavasti ovet saa aikaisintaan vasta viikolla 33.

Ja meidän oli jo ajatus muuttaa huusholliin sisään viikolla 31-32! Ei tullut tällekään myymäläpäällikölle mieleen mitenkään ilmineerata, että tehtaan tilanne on muuttunut. Olisinhan voinut nuo ovet tilata jo muutama viikko sitten jos tämä(kin) olisi ollut tiedossa. Vaan ei, ei pihahdustakaan mistään suunnasta.

Mahtaakohan muuttotarkastus mennä läpi ilman sisäovia? [lisää tähän soveltuva määrä itsellesi mieluisia voimasanoja]

18 kommenttia:

  1. Tosi kurjaa tuollainen. Sivusta on tietty helppo huudella, mutta itse varmaan jättäisin väliin yhteistyökumppanin, jolta ei onnistu edes tarjouksen tekeminen. Ymmärrän toki sen, että jostainhan ne tavarat on vaan pakko hankkia...

    Tsemppiä raksailuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä nuo tahot saakin jäädä oman onnensa nojaan. Se on vaan, että kun ei sitten meinaa niitä tekijöitä oikein löytää... Tässä vaiheessa raksailua huomaa kyllä, että alkaa olla pinna jo niin lyhyt kaikkeen temppuiluun, että äkkiä karsiutuu sakka tarjokkaista. Tällä hetkellä myös todella taputtelen itseäni olalle itsehillintäni pitämisestä keittiömyyjän suhteen. Homma on noin päällisin puolin pelittänyt ok, mutta myyjän kemiat ei vaan kohtaa kanssani ja tekisi mieli vaan tirvaista! :D

      Poista
  2. Tuttua meilläkin. Ostetaan varmaan liian vähän tai vakutetaan persaukisilta :-) ennen joulua taisteltiin viime syksyn kylppäriremontin jäljiltä laskun kanssa - luulisi, että remonttifirmalle raha kelpaa, mutta laskua piti pyytää melkein kaksi kuukautta. Onneksi lopulta saatiin kylppäri maksuun pari päivää ennen vuoden vaihtumista, niin sai kotitalousvähennykset käyttöön viime vuodelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa on näkynyt täälläkin. Ja se(kin) sitten ottaa päähän kun olet jo itse unohtanut koko laskun ja luulet budjettisi täsmäävän ja ei, yhtäkkiä tömähtääkin joku 15 000 euron maatyölasku 3 kuukauden takaa esiin. Ja eikun kalkkuloimaan uusiksi...

      Poista
  3. Tuttua on. Ei onneksi joka putiikissa. Mutta joskus sitä vaan haluaa ne tarjoukset useammasta paikkaa ja olen myös huomannut että jos jostain on meille vinkattu että saa halvemmalla niin näyttäis olevan että juuri nämä tyypit on liian kiireisiä vastaileen viestiin. Kun eräästä paikasta sain ihan yli kalliiin tarjouksen ja sanoin ihan suoraan ettei me oteta niin silti soitteli about kuukauden perään, jopa illalla kun olin lapsia nukuttamssa.... Haloo! Että on niitä kokemuksia puoleen ja toiseen tuosta palvelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä jotenkin toivoisi tilanteen lukua ja sosiaalista myyntiälyä vähän molempiin suuntiin. Myös raksaväeltä :)

      Poista
  4. Tuttua on jo tässä vaiheessa. Ensimmäistä kertaa tämä tuli jo vastaan, kun kysyimme tarjousta talosta. Monta toimijaa ei kiinnostanut vastata sähköpostiin yhtään mitään. Kertoo kyllä yrityksestäkin paljon, mutta ei voi kun ihmetellä, että onko heillä oikeasti niin paljon töitä.
    Meillä kokemusta myös siitä, mitä Karolina mainitsi eli on liian kallis ja tämä firma puoli vuotta yritti viimeiseen asti hieroa meidän kanssa talokauppoja. Ei meinannut millään uskoa vaikka monta kertaa sanoimme, että heidän hintansa on liian kallis. Hän myös soitteli illalla, kun oli jo lapsen nukkumaanmeno aika... Kerran erehdyksessä päästimme kyseisen henkilön kotiimme, kun se tuntui helpommalta silloin, kun lähteä lapsen kanssa liikenteeseen. Lopulta hän ei tajunnut lähteä ollenkaan pois, vaikka lapsi huusi jo aivan väsymystä. Hänet sai "heittää" pihalle.
    Tällä hetkellä kilpailutan kalusteita, ja yllättäen, puolet keille lähetin sähköpostia ovat vain vastanneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä ymmärrän, että monet raksafirmat ja niiden pitäjät ei ole mitään suuria runebergejä viestinnän saralla, mutta on todella kummallista jos ei tarjouspyyntökyselyihin vastata yhtään mitään. Mistähän ne sitten ne bisneksensä saa ja keräilee kasaan?

      Poista
  5. Mikä teillä on se aika, kun lähetätte tarjouspyynnön, niin kuinka kauan odotatte. Viikko? Kaksi? Olemme tässä alkamassa myös tähän tarjouspyyntörumbaan ja noita aikoja vaan mietiskelen..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,

      viikon verran odottelen ja sitten menee herrrrrrrmot :)

      Poista
  6. Sympatiat täältä... Pitikin tulla tänne haastattelemaan Uksetehtaan toiminnasta kun meinataan todennäköisesti tehdä heidän kanssaan kauppaa liukuovesta. Hyvää ollut palvelu tähän mennessä, tai ainakin nopeaa. Et muuten sattunut hypistelemään siellä käydessäsi myös lasiliukuovia? Hieman hirvittää tehdä kauppaa jos ei ole tuotetta livenä nähnyt... Mutta alkuperäiseen aiheeseen kommenttina, että tarjousten odottelu on kyllä hanurista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, ovet näytti ja vaikutti livenä tosi hyviltä ja laadukkailta ja paikan päällä palvelu oli tosi ystävällistä. Se taitaa vaan olla kovin tyypillistä, olen kuullut, että tuolla etelä-Helsingissä palvelu saattaa olla vähän laiskanletkeää. Mutta vastaukset saa kun pari kertaa perään kyselee :)

      Liukuovia en siellä paikan päällä nähnyt muuta kuin sisäovia lasisia ja ne näytti ihan laadukkaille. Ulkolasiliukuovia ei ollut näytillä.

      Poista
  7. I feel you. Juuri parin firman kanssa puntaroidaan, kun toiminta on ollut niin hidasta ja puutteellista, että asiakaspalvelun vuoksi tekisi mieli laittaa puljua vaihtoon, vaikka tuotteet olisikin juuri ne mitä halutaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mitäpä silloin teet kun juuri sen tuotteen haluat? Meillä saaga vaan jatkuu... nyt on keittiön massiivipuutasot. Olen lähetellyt tasokauppiaille viestejä vaan eipä kuulu vastauksia.

      Jos jollain on vinkata toimittajaa, jolta saisi massiivipuutasot (koivua) järkevään hintaan ja joka ihan vastaisi viesteihinkin, niin saa vihjata!

      Poista
  8. Meillä Samitalot olivat ilmeisesti niin täynnä työtä, ettei mitään kuulunut. Kävin jopa suunnittelijan kanssa istumassa tunnin ja sitten mitään ei kuulunutkaan. Tiileri ei myöskään vastannut ikinä useampaan pyyntöön. Ja paikallinen K-Rauta otti aina puhelinnumeron, että ilmoitamme, mutta soittoja ei ikinä kuulunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä mainituilla firmoilla ei varmaan ole pikkurahan puutetta..

      Poista
  9. Kuulostaa niiiin tutulta!
    Tarjouspyyntöihin vastataan todella huonoilla prosenteilla, milloin saa soitella perää, että ootkos saanut sähköpostia. Sitten kun jonkun puljun valitset niin saat seuraavaksi soitella perään, että koskas toimitus? Juupa juu. Isäntä pistää minut asialle kun hommat ei mene putkeen, sen jälkeen on yleensä tullut vastausta ja myös suht kilpailukykyisellä hinnalla anteeksipyyntöjen kera ;) Eivöt vaan vielä ole tajunneet, että tuon äijänretaleen kanssa asioiminen olisi paljon helpompaa kuin minun kanssani :D

    VastaaPoista
  10. Kuulostaa niiiin tutulta!
    Tarjouspyyntöihin vastataan todella huonoilla prosenteilla, milloin saa soitella perää, että ootkos saanut sähköpostia. Sitten kun jonkun puljun valitset niin saat seuraavaksi soitella perään, että koskas toimitus? Juupa juu. Isäntä pistää minut asialle kun hommat ei mene putkeen, sen jälkeen on yleensä tullut vastausta ja myös suht kilpailukykyisellä hinnalla anteeksipyyntöjen kera ;) Eivöt vaan vielä ole tajunneet, että tuon äijänretaleen kanssa asioiminen olisi paljon helpompaa kuin minun kanssani :D

    VastaaPoista