keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Etanavaihetta pukkaa

Nyt eletään Kahden Savun projetissa sitä vaihetta, josta meitä on toki kovasti varoitettu, että aamusta iltaan pusketaan hommia, mutta mitään näkyvää ei tahdo syntyä. Tarkoitan siis sillä tavalla näkyvää, kuin vaikkapa muurausvaiheessa, jossa kahdessa viikossa nousi harjaan koko talo.

Nyt meillä pakerretaan sisäkattoja. Meidän talon puolella hommia puskee herra Punainen päivätyön päätteeksi joka ilta ja Sinisen puolella töitä tekee sisäurakoitsija sekä Super-Pappa. Sinisen puolella sisäkatot on nyt koolattu ja levytetty. Punaisen puolella homman pitäisi olla valmis helapyhien jälkeen.

Katon koolausten ja levytysten edetessä alkaa vasta lopultakin hahmottua, että millaisia muotoja talon sisäpuolelle tulee. Itse halusin jättää levytysten alle erilaisia korkoja ja kulmia. Ne vähän antavat rytmiä ja vaihtelua valkoiseen pintaan. Olisihan monet noista kohdista voinut levyttää tasaisemminkin umpeen tai laskea kattoja alas laajemmalti.

Tässä esimerkkinä eteisestä pari kohtaa:



Olohuoneen katto levyttyy:


Mies ja levynostin. Kyllä tämä yhden ukonkin voimin onnistuu:



4 kommenttia:

  1. Tsemppiä etenavaiheeseen. Se on kyllä niin osuva nimi!!! Meidän etavaihe oli marras-helmikuussa ja ihan tuskaa kun oli muutenkin kokajan niin pimeää. Nyt onneksi kevät antaa virtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etanavaiheen tuskaa lisää myös se, että siellä ei näin naisihmiselle juurikaan tässä vaiheessa hommaa ole jotain pikkusiivouksia lukuun ottamatta. Turhauttaa pyöritellä vaan peukaloitaan. Vaikka varmasti tätäkin hetkeä kaipaa jahka kesän korvalla rimanmaalaushommat alkaa :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Ja tsemppiä. Meillä odotetaan ihan mitä tahansa vaihetta. Jos vain päästäisi edes aloittamaan... Mutta lupaan myös tuskailla kun etanavaiheeseen edetään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan hyvin tuonkin vaiheen. Se oli ehka juuri se toinen näistä kahdesta ärsyttävästä jahkailuvaiheesta. Mutta niissä väleissä sitten onkin vilskettä ja vilinää, eikä ehdi pitkästyä. Kohta se teilläkin alkaa. Sutinat.

      Poista