tiistai 30. kesäkuuta 2015

On se kaunis - Saima Lumi

Pikkuhiljaa... tai no, ei niin pikkuhiljaakaan, vaan aika rivakkaakin tahtia alkaa näkyvät pinnat valmistua molemmissa huusholleissa. Talo Sinisen puolella on tilattu muuttotarkastus heinäkuun viimeiselle viikolle, joten todellinen superloppukiri on tiedossa. Meillä Punaisella puolella ei ole ihan niin muuttohoppua, mutta ei me kyllä aiota paljoa pahemmaksi jäädä. Vaikkei tämä mikään kisa olekaan. Eipä.

Tyttären huone on Punaisen puolella käytännössä valmis. Laminaatit on lattialla, listat kiinnitetty ja puuttuu enää vaatehuoneesta hyllyt, jotka asennetaan huomenna. Sen jälkeen laitetaan pressu ovelle ja jäädään odottamaan muuttoa sen osalta. Laminaattien kanssahan kävi niin, että kun raahasin luuni laminaattien laittopäivänä työmaalle, niin herra Punainen oli ne jo asentanut. No, eipä juuri harmittanut :) Minua, siis.

Kaksi Savua - Quick Step Havanna Oak -laminaatti

Kaksi Savua - Quick Step Havanna Oak -laminaatti


Naapuriin ilmestyy keittiö ihan näillä näppäimillä ja sen takia heillä kiirehdittiin yläkerran lattia paikoilleen. Super-Pappa naputteli veljensä kanssa päivän lankkuja riviin ja kas, tuloksena on maailman kaunein lattia: Karelian Saima Lumi. Se on NIIIIIIN kaunis. Eikö olekin?

Kaksi Savua Karelia Saima Lumi

Kaksi Savua Karelia Saima Lumi


Samanlainen ilmestyy myös meidän puolelle jahka keittiö on ensin laatoitettu ja asennettu. Meille ilmestyi postikortti, jossa kerrottiin, että meidän keittiö saapuu 14.7. klo 8.00-10.00. Aika täsmällistä toimintaa. Ainakin tähän asti.



Pallogrillillekin on jo löytynyt käyttöä ja raksaväki saa nyt astetta parempaa pöperöä eli grillimakkaraa niin halutessaan. Meidän kellariin ilmestyi myös "jääkaappi", kun lupasivat niitä superhelteitä (yhdeksi päiväksi). Pysyy Asterixin voimajuomat kylminä ja hommat etenee.




11 kommenttia:

  1. Oi, teillä on jo noin lähellä muutto! Nopsaa mennyt tämä rakentamisaika, näin blogimaailmassa ;) Kalustekuvia innolla odotellen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä enää kauaa nokka tuhise :) Vaikka viisaammat kertoo, että ei se siihen lopu kun uuteen taloon tavarat sisään tuo...

      Poista
  2. Tuo on kyllä nättiä tuo Saima parketti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Eikä se enää tänä päivänä ihan niin poskettoman hintaistakaan ole, kuin ilmeisesti ennen vanhaan oli.

      Poista
  3. On kyllä käsittämättömän kaunis tuo Saima. Kuinkakohan väri kestää aikaa, lähteeköhän kellastumaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä osaa sanoa, se perus-Saimahan on ihan koivun keltaista ja keltaisemmaksi vielä painuu, mutta tuo Lumi kun on valkolakattua, niin kai se vähän paremmin ainakin kestää vaaleana. Aika näyttää :)

      Poista
  4. Upeanvärinen lattia kerrassaan! Nopeasti teilläkin projekti edennyt! Suuret tsempit loppurutistukseen ennen palkinnon saamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Meillä oli ilmeisen nappiajoitus, kun tämä viimeinen hönkä ajoittui täsmälleen kesälomille. Vähän olisi jo kieli vyön alla jos töiden ohessa nämä loppuhässäkät pitäisi hoitaa.

      Poista
  5. Moikka! Saanko udella että mistä saitte parhaa tarjouksen tuosta Saima Lumi- parketista?
    -J-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, meillä on Starkin rakennuttajapalveluissa tosi hyvä yhteyshenkilö, joka on nitistänyt meille todella hyvät tarjoukset monista jutuista. Myös Saimasta. Aika monesta paikasta pyysin tarjouksen, mutta Starkista oli paras.

      Poista
    2. Kiitos tiedosta. Meillä Starkki ja oma K-Rauta ovat häviämässä rtv:lle, mutta ajattelin vielä kysellä että olisiko löytynyt vielä joku paikka :)
      Mietin myös, että pitäisikö maakunnistakin kysellä tarjousta...?

      Poista