lauantai 11. heinäkuuta 2015

TIks auki, tiks kiinni. Meillä on ovi.

Punainen porukka on ollut arkipäivät lapsen harrastusleirillä ja tänään sieltä palattua ryntäsin heti raksalle tarkistamaan, että mitä siellä on tapahtunut.

Alkuviikosta herra Punainen on asentanut meille ulko-oven ja lukkomies asentanut väliaikaisen lukkopesän. Jee! Meillä on ovi. Ovi on samainen kuin aika monella muullakin raksaajalla on näyttänyt olevan. Jeld-Wenin mallistoa.

Kaksi Savua - Jeld-Wen ulko-ovi


Lisäksi viikolla on laattamies ahkeroinut hommiaan eteenpäin. Tasoittanut lattiat ja tehnyt vesieristykset. Yläkerran kylppäri on laatoitettu ja osin saumattu ja yläkerran wc:n lattiaan on asennettu luonnonkivimosaiikit.

Kylppärikuvassa suihkuseinän yläosa on saumattu jo ja vaalenee tuosta vähän kuivuessaan. Alaosa ei ole vielä saumoissa. Samoin seinälaatat on saumaamatta. Tosi tarkkaa ja hyvää työtä laattamies tekee. Vähän sain jännittää taas saumalaastien kanssa. Tuohon luonnonkiveen pitääkin olla eri laasti kuin normaaleissa laatoituksissa ja siitä löytyi Ardexin värikartasta vain kaksi väriä, harmaa ja tumman harmaa. Mallitikkuja en tietenkään ehtinyt hakea ennen urheiluleirirupeamaa ja laastikin oli tilauskamaa. Eli eikun sokkona vaan harmaata tilaamaan. Onneksi se on harmaa, ei ruskea ja näyttää ihan hyvältä. Vaalenee vielä varmaankin kuivuessaan vähän. Ihan vaaleaa saumaa en noihin kiviin halunnutkaan. Se olisi saattanut olla aika levoton.

Pukkilan Res-Cover 30x60 chalk

Pukkilan Res-Cover 30x60 chalk ja luonnonkivimosaiikki


Kuvissa näköjään nuo Pukkilan Res-Cover laatat näyttävät jotenkin tahraisille, mutta ei ne livenä ole. Eläväpintaista liidun väristä laattaa.

Pukkilan Res-Cover 30x60 chalk

Meillä on luppoväleissä asenneltu myös vaatehuoneisiin hyllyjä ja koreja. Näissä oli säästöhetki ja ne on Ikeasta, köyhän miehen Elfaa. Saas nähdä miten toimivat. Ainakin pultattiin seinään kiinni niin monella ruuvilla ohjeen mukaan, että noilla hyllyillä voisi nukkua.



Naapurissa Sinisen puolella yläkerta alkaa olla valmis sisäovien asennusta, keittiön betonitason asennusta ja portaiden lasikaiteiden asennusta lukuun ottamatta. Näin ne hommat vaan etenee.

Huomenna ajateltiin piipahtaa lähinurkilla asuntomessuilla. Ne sattuvat nyt ihan hyvään aikaan, lähinnä viimeisten sisustusviilausten kannalta. Muutenhan ei enää kannata rypistää kun housussa on jo tämä projekti ja sen ratkaisut :) Sieltä ehkä sitten joku raportti. Jos raportoitavaa löytyy.

4 kommenttia:

  1. Tuliko/ tuleeko ne teidän muut ovet tuolta etelä-Helsingin puolelta? Ainakin kävitte siellä tutustumassa moisiin, muistelen mä. Jos näin on, että sieltä Haapsalun ovet tulossa tai jo tulleet, kuinka onnistui? Oliko ehjiä? Tässä olisi meillä mietinnässä meille väliovia, että uskaltaisiko tilata.. Täällä puolen Avec-ovi tekee yhteistyötä Haapsalun kanssa, mikähän olisi hinta täällä puolen lahtea..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, sorry, että huomasin kommenttisi vasta nyt. Me tosiaan tilattiin suoraan ovet Haapsalu Uksetehaalta ja tulivat kyllä edullisemmaksi kuin esim. Avecin kautta. Ovet tulevat viikolla 33, joten kerron sitten miten meni ja mitä tuli. Tähän asti kaikki on sujunut tosi hyvin.

      Poista
  2. Hei! Ja siitä tulee onni -blogin Jenni vinkkasi minulle, että kannattaa käydä täällä kurkkaamassa luonnonkivimosaiikkinen tehosteseinä ja hyvältä tosiaan näyttää! Me parhaillaan pohdimme laattavalintoja ja hieman houkuttelisi käydä myös Virossa kurkkaamassa valikoimaa. Tuskin kuitenkaan saamme aikaiseksi lähteä, mutta neliöhinnat näyttävät olevan hyvin eri luokkaa. Tuo ulko-ovi oli muuten meilläkin jossain vaiheessa valittuna, mutta vaihdomme sen lopulta umpioveksi. Meillä tosin sisäpuoli on sekä ovessa että levikkeissä valkoinen.

    VastaaPoista
  3. MITÄ TARKOITTAA TISK AUKI TISK KIINNI!!???::@@
    TÄMÄ ON TODELLA TÄRKEÄÄ!!!ää""

    VastaaPoista