maanantai 20. huhtikuuta 2015

Laatta- ja parkettihelpotus, huh huh!

Blogia pitempään seuranneet muistanevat, että Kahden Savun Punaisessa torpassa, eli meillä, on lattiapintoja valittu pitkään ja hartaasti ja valinnatkin vaihtuneet matkan varrella kerran jos toisenkin. Nyt eletään kuitenkin niitä hetkiä, että valinnat on tehtävä tai muuten jää pinnat betonille (joka myöskään ei alunperin ollut poissuljettu vaihtoehto), huonolle betonille.

Rapiat kuukausi sitten homma oli vielä ihan täysi kaaos. Otin kuitenkin paperipussiin tarpeeksi hengiteltyäni lusikan kauniiseen käteen ja aloin hommiin. Meidän rakennustarvikkeet rungon materiaaleja myöten tulevat Starkista ja jostain blogosfääristä sain vinkin, että he tarjoavat myös sisustussuunnittelupalvelua. Eikun Starkkiin. Ja heiltä toden totta löytyi oikein avulias suunnittelija, jonka kassa aloimme käydä pinta pinnalta ja huone huoneelta valintoja läpi.

Suurin ahaa-elämys syntyi yksinkertaistamisesta. Olin siinä innossani, että ensimmäistä kertaa elämässäni pääsen valitsemaan IHAN KAIKKEA IHANAA mitä olen aina halunnut to-del-la-kin valinnut ihan kaikkea ja yritin tunkea ne kaikki sopimaan samaan taloon ja keskenään. Niinpä aloimme pudotella yksi kerrallaan materiaaleja, kuoseja, kuvioita, värejä ja malleja pois listalta. Jäljelle jäi selkeitä, toisiinsa sopivia materiaaleja sillä ajatuksella, että niitä voi muokata, piristää ja muuttaa kalusteilla, sisustuksella ja väreillä.

Eikös tämä olekin ihan selvä juttu, näinhän sen pitää mennä? Niinpä. Oli kyllä kuitenkin aika sirkuksen takana, että tuo yksinkertainen asia tuli tähänkin päähän selkeytettyä.

Romukoppaan lensivät täysin mustavalkoinen maailma, lankkulattiat, betonipinnat, kelopuukuviot, vinyylikorkit ja mitä lie matkan varrella listalla oli piipahtanutkaan. Tilalle tuli harmaata eri sävyissään, liidun valkoista, mustaa ja valkolakattua koivua.

Lattia- ja seinäpintavalinnat on nyt tässä. Pidän veto-oikeuden vielä muuttaa mieltäni, mutta siitä tulee sitten jo kallista - sekä lompakolle että hermoille :D

Yläkerta / eteinen ja keittiö alakerta / porrasaula ja pukuhuone, lattiat: Pukkilan tämän kevään uusi laatta Res-Cover, harmaa 60x60. Luonnossa Res-Cover on vaaleampi kuin tässä, hyvin betonimainen ja betonin värinen. Ihastuin sen pinnan struktuuriin, joka muistuttaa betonia rouheudellaan ja pintavärin pieneen elävyyteen. Kun ei betonilattiaa tullut, niin tämä on jo hyvin lähellä. Tummuus kuvan oikeassa yläkulmassa on varjo valokuvassa. Väri on luonnossa suht tasainen. Kuvassa alta pilkistää Tulikiven Ferrari, joka sinnitteli loppumetreille mukana, mutta näyttikin yhtäkkiä Res-Coverin rinnalla punertavalta/lilalta.

Yläkerta / olohuone ja ruokailutila sekä portaat, lattiat: Karelia Saima Lumi kalanruotoon viikattuna. Tästä ei liene enempää tarvitse ylistyslauseita loihea lausumaan. Ihana klassikko! Portaat pinnoitetaan myös Saimalla yltympäriinsä. Valkolakattu koivu toistuu myös keittiön tasoissa ja todennäköisesti vielä väliovissakin.

Karelia Saima Lumi


Yläkerta / wc ja kylpyhuone: Wc:ssä lattia luonnonkivimosaiikkia (Tallinnan tuliaisia) ja seinät Pukkila Res-Cover liidun värisenä 30x60. Kylpyhuoneessa suihkunurkan lattia ja päätyseinä luonnonkiveä, muu osa lattiaa harmaata 10 x 10 laattaa (josta pitää vielä löytää joku edullisempi versio kuin kuvassa näkyvä Kaakelikeskuksen Uni Icon jet black, joka kustantaa hurjat 80 euroa/m2) ja seinät Res-Coveria samassa liidun sävyssä kuin wc:ssäkin. Alemmassa kuvassa näkyy liidunvärisen Res-Coverin struktuuri ja värikin oikeampana kuin ylemmässä kuvassa harmaiden laattojen kanssa.

Pukkila Res-cover vaalea ja Kaakelikeskus Uni Icon jet black

Pukkila RES-COVER chalk






Alakerta / WC: Lattia Piemme moder k11 dgrey 45x45 ja seinät Piemme moder k9 grey 45x45 Kaakelikeskuksesta. Takaseinään ostin Tallinnasta blingblingihtävän tapetin (kuvassa oikealla). Luonnossa tuo alempi harmaa laatta on vähän tummempi harmaa. Lopultakin löysin ihan perusharmaan. Ei taita vihreään, beigeen, ruskeaan, punaiseen, lilaan, ei mihinkään. On vaan harmaa. Olen kuskannut sitä mukanani joka valossa ja verrannut varmaan 50 muuhun laattaan ja se vaan on ja pysyy harmaana. Jes!

 Kaakelikeskuksen Piemme moder k11 dgrey ja Piemme moder k9 grey



Alakerta / saunan kylpyhuone: samat kuin wc:ssä. Tumman harmaa lattia ja harmaa seinälaatta, Piemme Moderia molemmat.

Makuuhuone, lapsen huone ja alakerran vierashuone ovat vielä lattioitta, mutta niihin tulee joku suht huokea laminaatti ja niiden valinnan uskoisin tapahtuvan ihan helposti, joten siitä en huolta ole kantanut. Kun on inspiraatiofiilis, niin käyn ne valitsemassa. Samoin tapahtuu eteisvaraston ja kodinhoitohuoneen lattioiden laatoille. Ne käyn nykäisemässä jostain alelaarista kun inspiraatio iskee.

Huh huh! Ylivoimaisesti koko rakennusprojektin vaikein savotta on nyt suoritettu. Ja nyt kun noita pintoja katsoo, niin itsekin ihmettelee, että mikä siinä muka oli niin vaikeaa. Etenkin kun tuon kummoisempia virityksiä ei edes saatu aikaiseksi, harmaata ja valkoista, vähän koivua. Ei voinut olla niin vaikeaa! :D  En tiedä, sitä se kuitenkin oli. Big time. Onneksi on nyt ohi!

8 kommenttia:

  1. Vautsi! Upeita valintoja.
    Tunnistan tunteen, alkaa pikkuhiljaa ahdistaa kun päätökset vaan roikkuu ja kun "kokonaisuutta" ajatellen jokaisen palikan pitäis mätsätä.Jos yksi osa vaihtuu niin koko paletti on sekaisin.
    Ja muutaman kuukauden muistaa jokaisen laatan nimen ja koodin ja sävyn ja kun on elellyt jonkin aikaa uudessa kodissa unohtaa mitä ne on ja ihmettelee miten paljon aikaa jokaisen asian valitsemiseen menikään???

    Meilläkin alkaa pikkuhiljaa selvitä kaikki pintamateriaalit. Samantyyppistä kivilattiaa tulee kylppäreihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä blogi onneksi toimii muistin virkistäjänä sitten kun pinnat alkaa tuntua itsestäänselviltä :) Voi käydä verestämässä muistoja, että miten tuskan takana ne olikaan!

      Poista
  2. Onnea! Hienoja ja kauniita valintoja. Pidän erityisesti tuosta harmaasta isosta laatasta ja Saiman lumista kalanruotona. On varmasti upean näköistä. Luonnonkivet ovat myös kauniita, niitä meiltäkin löytyy pikkusuihkun lattiasta. Olen aina haaveillut jokikivestä, joka tuntuu ihanalle jalan alla ja nyt sitä sain. Kylppäri meillä onkin isoa vaaleanharmaata luonnonkiven näköistä laattaa, yksinkertaista mutta kaunista.
    Mielenkiinnolla seurailen tätä teidän projektia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kovin samanlainen maku ja lisää yhteneväisyyksiä vaan löytyy :)

      Poista
  3. Mulla on meneillään tuo sama ähky tällä hetkellä. Kaikki ihanat asiat olisi ihan pakko saada samaan taloon. Ehkä se tästä meilläkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla auttoi se ammattilaisen apu sitten lopulta. Että päästiin ähkystä eteenpäin. Mutta ehkä jokaisen pitää se jokin aika velloa siinä epätoivossa ennen kuin tulppa irtoaa :)

      Poista
  4. Upeita! Erityisesti nuo Pukkilan Res-Coverit. Meillä on betonimaista 60 x 60 laattaa eteisessä, keittiössä ja työhuoneessa ja täytyy sanoa, että armollisempaa valintaa saa hakea - näyttää siistiltä aina ja kaikkina vuodenaikoina. Sopii tällaiselle vähän laiskemmalle siivoajalle...

    Onnittelut tämän(kin) urakan selättämisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tuo tyyli on armollinen. Meillä ei aiemmin ole ollut laattaa kuin eteisen tuulikaapissa ja kylppäreissä, joten isompi laattapinta on vielä ihan uusi juttu. Ja kyllä, laiskan siivoojen näkökulma sopii myös tänne!

      Poista