Eilen mittariin kilahti tasan vuosi rakennusluvan saamisesta ja sen kunniaksi uuteen nousuun ja tässä vähän päivitystä viimeisen reilun kuukauden ajalta. Vuosipäivänä realisoitui, että taisimme todellakin rykäistä tämän projektin ennätysasjassa. Nyt kun 3 kuukautta on jo taloissa asuttukin. Huh!
Tokihan vuosipäivälle nostettiin malja!
Lokakuun aikana on sisäviilausten lisäksi yritetty päästä myös pihalla niin pikälle kuin ehditään. Hupsista saatana -multahässäkän jälkeen nurmialueet saatiin jyrättyä ja siementkin viskottua kevättä odottamaan. Tontin rajalle ehdittiin istuttaa rivi pensaita ja pihojen rajaa merkkaamaan rivi pensaita ja kirsikka- ja luumupuut.
Molemmissa taloissa on myös ulkopuolella tapahtunut edistystä. Autokatosten rimoitukset on valmiit ja paria puunpätkää lukuunottamatta myös parvekkeet. Rimoitukset on nyt pohjamaalattu ja ensi kesänä sitten suditaan tuohon samaan väriin, kuin mitä esim. autokatosten yläosat ovat.
Raksaprojektin runtelema pankkitili on terävöittänyt tarjoushaukan katseen äärimmilleen ja huomasin paikallisen Muhevaisen myyvän kaikki loput havut ja puskat pois vähintään 50 % alennuksella päivää ennen talvitaukoa. Ja niinhän sitten tein sedan-autoon ahtamisennätyksiä ja ostin kevääksi istutettavaa. Nyt ne on ahdettu kaikki muurikivistä tekaistuun istutusaltaaseen talveksi. Toivottavasti pysyvät siinä hengissä.
Sisällä on myös viilattu pikkuhiljaa tavaroita paikoilleen ja hommattu jotain uuttakin. Olohuoneeseen tarvittiin verhot ja pitkällisen pähkäilyn ja hupenevaan rahakirstuun kurkistelun jälkeen otettiin riski ja tilattiin pystylamellit Jyskin verkkokaupasta. Ja kas, nehän on aivan toimivat pelit. Ne pystyi sekä leveys että korkeussuunnassa itse säätämään sopivaan mittaan. Olihan siinä oma askartelunsa, mutta hinta oli niin naurettavan huokea, että sen voimin pari iltaa ihan mielihyvin näperteli. Samanlaiset löytyy myös Sinisen puolelta naapurista. Huomatkaa tyylikäs sininen muovi palohälyttimen päällä. Ei vaan ole jaksanut kiivetä sitä irroittamaan :D
Eteiseen valikoitui kelloksi pitkällisen "en tykkää, en tykkää, en tykkää" -kellonvalintamaratonin jälkeen Nomon OJ. Tästä tykkään tosi paljon! Pienen valaisininvestoinnin Vepsäläisen alekupongeilla tein myös keittiöön. Artekin kultakellon kromin värisenä. Jostain sain päähäni, että keittiön ikkunoiden kulmaukseen kuuluu tuo valaisin, enkä sen jälkeen siihen enää mitään muuta osannut kuvitella.
Edelleen jatkuvien raksahommien lomassa on ollut myös aikaa tutustua uuteen asuinympäristöön ja olemmekin naapurin rouvan kanssa ehtineet jo huokailla aika monta kertaa, että talot on kivat, mutta kyllä todellinen elämänlaadun upgrade on tainnut tulla lenkkimaastojen myötä. Tältä näyttää meidän iltalenkkireitin varrella...
Herra Punainen viettää isänpäivää saunaa rakentaen. Ehkä piankin pääsen vielä esittelemään senkin nurkan tästä huushollista. Ehkä ehditään nopeat isänpäiväkahvit kohta sipaista huuleen... Hyvää isänpäivää kaikille isäihmisille!
Onnea! Onko teillä muuten rappaus tuon puupaneloinnin alla vai miten se on käsitelty?
VastaaPoistaMoikka,
Poistapaneloinnin alla on ihan vaan puusta rakennettu ja levytetty kehikko. Ja sen päällä sitten panelointi.